torstai 2. tammikuuta 2014

vauva...

"Juuri kun olen uneen vaipumaisillani, kissani pyrkii ulos. Kömmittyäni takaisin peittoni alle ja saatuani itseni taas suloisen lämpimäksi se koputtaa ikkunan ruutuun päästäkseen takaisin sisälle. Pomppaan uudestaan jalkeille, avaan ikkunan ja näen Nijinskyn vilahtavan lattialle kuin varjo sateesta märkänä. Hetken päästä olemme kumpikin samassa vuoteessa, minä vuoteen laidalla, tipahtamaisillani."
Pam Brown

Ystäväni haki viime vuoden viimeisenä päivänä itselleen uuden koirakaverin ja viettää nyt "mammalomaa" kotosalla muutaman päivän. Pääsin tänään tutustumaan tuohon pienen pieneen (siitä ei täysikasvuisenakaan tule meidän Inton kokoista...) koiravauvaan nimeltä Stig. Ja vaikka olen aina rakastanut kissoja ja tulen rakastamaan, tuo pieni nappisilmäinen koiruus vei sydämeni pureskellen sormiani ja varpaitani ja nukkumalla sylissäni <3. Toivon että meistä tulee hyvät kaverit.
Tämän vuoden ensimmäinen luettu kirja oli Kathleen MacMahonin Näin se päättyy (unohtumaton rakkausromaani). Kirja on kepeä ja humoristinen kertomus Addien ja Brunon aikuisiällä yllättävästä rakkaudesta, suvun aiheuttamista paineista ja elämän yllättävyydestä hyvässä ja pahassa. Tykkäsin kovasti ja itkeä tirautin kun kirja päättyi. Taas yksi ihana irlantilaistarina.


Stigusta oli vaikea saada napatuksi kuvaa, sillä pikkuinen ei oikein malta pysyä paikallaaan.

Nappasin idean lukuvuorossa olevasta kirjasta Muistikirja-blogista, eli alan kirjoittaa listaa kulloinkin luettavana olevasta kirjasta. Aloitan tänään joululahjakirjojeni lukemisen ja ensimmäisenä vuorossa on

Liza Marklund: Ajojahti, Otavan kirjapaino 2013,  saatu lahjaksi jouluna 2013  




6 kommenttia:

  1. Suloinen vauveli. Kyllä koiranpennuissa on sitä jotakin :) Kirjavinkit ovat aina kiinnostavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki vauvelit on suloisia, niin ihmiset kuin eläimetkin. Se on hauskaa jos joku muukin saa iloa lukemistani kirjoista :).

      Poista
  2. Oi mikä vauva! Mukavaa, että sinäkin aloitit tämän Lukuvuorossa-projektin :)

    VastaaPoista
  3. On kyllä söpö koiravauva.kyllähän tuommoiselle sydämensä menettää.
    Kiitos vaan lukuvinkeistä..ja ruokavinkeistä !

    VastaaPoista
  4. Ole hyvä Leena, kiva jos on jotain iloa.

    VastaaPoista