perjantai 8. kesäkuuta 2012

"Kumpi on kauniimpaa, kissa liikkeessä vai kissa paikoillaan?"
Elizabeth Hamilton

Perjantai, taas viikko lähempänä lomaa! Perjantai on viikonlopun paras päivä, sillä silloin se on kokonaan edessä. Lauantaikin on ok, mutta sunnuntaina alkaa jo ajatella tulevaa viikkoa. Työkin on toki ihan ok, mutta kyllä tämä oma aika on kuitenkin niin nannaa! Siis nauttimaan. Tänään nautin hiljaisuudesta ja saunasta, huomenna pääsen kampaajani hemmoteltavaksi ja lauantai on muutenkin leppoisa päivä.  Viikonloppu kaikkinensa, velvollisuuksineen, töineen ja nautintoineen on mukava tauko arkeen.

Olen hurahtanut. Kyllä vaan, nimittäin pilvien pongaukseen! Se on mielenkiintoista, aikuisten oikeesti on! Olen lukenut Pilvipongarin käsikirjaa, käyttänyt yliviivaus tussia ja olen ihan innoissani. Kuulkaahan tätä: "Pilvet kuuluvat kaikille unelmoijille ja pilvien tutkiskelu ravitsee sielua. Tärkeintä on mielentila , jossa pilviä katsellaan. Pilvien katseleminen auttaa ymmärtämään syvemmin aineellista, tunteellista ja henkistä maailmaa." Ja pilvipongareitten nettisivuilla on ihan mielettömän upeita kuvia.

                  "Kuka tietää minne pilvet pakenivat?
                    Ne eivät taivaalle jälkeä jätä,
                    ja silmistä kyyneleet unohtuvat,
                   sydämestä suru ja hätä."
                                                        runoilija James Russel



Allaskissa nemo

Mamman nätti poika Into

Konsta, enkelikissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti