perjantai 15. helmikuuta 2013

"Minun ei ole lupa hallita, mutta siltien ikinä anna periksi tosiasioista: minä olen Kissa!"
  Tuntematon

Tänään olin yllärivapaalla, sain vähän pidemmän "hiihtoloman", ensi viikolla on nimittäin maanantai ja tiistai vuosilomaa. Siis vasta keskiviikkona töihin seuraavan kerran!
Joka tapauksessa yllärivapaalle piti keksiä jotain ohjelmaa ja onneksi ystiskin oli vapaalla, joten lähdimme seikkailemaan. Ystävä vei minut itselleen jo ennestään tuttuun, mutta minulle uuteen tuttavuuteen Katin sisustusnavettaan Nummelan Ojakkalaan. Wau mikä paikka! Kirpputori systeemillä toimiva tavarataivas, ei siis vaatteita vaan tavaraa: huonekaluja, astioita, vanhaa, uutta ja kauniisti esillä vanhoissa navetan parsissa, mahtipaikka! Suosittelen!
Tavarataivaan jälkeen alkoi olla nälkä ja ajelimme Nummelan keskustaan etsimään apetta. Päädyimme lounaalle kiinalaiseen ravintolaan, sen ruoka kun sattuu olemaan molemmille mieleen. Ja söimmekin sitten oikein pitkän kaavan mukaan, alkuruoka, pääruoka ja jälkkäri ja kaiken aikaa hyvää seuraa, oli todella mukavaa. Murkinoinnin jälkeen kävimme vielä parissa putiikissa. Pentikiltä ostin itselleni uuden avaimenperän, vihreän siilin ja miehelle tuliaisiksi Isännän kahvia, maustettu suklaalla ja viskillä, keittelin sitä tuossa juuri itselleni...pitäähän se testata ;). Kaikkinensa oli oikein mukava päivä ja siitä iso kiitos kuuluu seuralaiselle, yhdessä kokeminen on hauskempaa.



Valitettavasti kone niskuroi enkä saanut kuvia tänne enempää tällä kertaa.

2 kommenttia:

  1. Keijulla oli vielä kivempaa kanssasi! Kyllä taas jaksaa pakertaa. Voimia huomiseen koitokseesi ja liukkaita latuja, vaikkei sulla taida ollakkaan niitä monoja uusia!!!!

    VastaaPoista
  2. Juu,kiitos. Monoja ei tosiaankaan oo tullu hankittua,ainakaan toistaseksi, eihän sitä koskaan tiedä kun oikein innostuu! Terveiset muuten harmaasta suomen Turusta, tihkua satoi mutta muuten iloinen tapaaminen ja testattiin uusi hyvä ruokapaikka Ranta-Kerttu.

    VastaaPoista