keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Pääasiaa...

"Koirat tulevat kutsuttaessa, kissat kuuntelevat viestin ja palaavat asiaan."


Nyt on monenlaista pääasiaa; pipo on pitänyt ottaa käyttöön ilmojen kylmennyttyä, päätäni on särkenyt enemmän ja vähemmän noin viikon verran ja kävin tänään kampaajalla.
Ensimmäinen pääasia on tullut ajankohtaiseksi kun pohjoistuuli on puhallellut melkoisen kylmästi ja koska olen viimeinkin viisastunut enkä halua palella,hyvä syy ottaa käyttöön uusi hieno pipo.
Toinen pääasia eli hienoinen päänsärky alkoi viime viikolla ja on jatkunut päivittäin. Kuluvalla viikolla syynä voi hyvinkin olla vähäiset yöunet, kumma kun on väsynyt muttei saa unta tai herää kolmen neljän aikaan eikä sitten enää saa unen päästä kiinni. Tänään vasta sen taas tajusin, kuutamoaika...
Kolmas pääasia ilahdutti väsynyttä ihmistä ja ilmettä; kampaaja! Mallista ulos kasvanut, haalistunut "kuontalo" ei ole mitenkään eduksi muutenkin väsyneelle naamataululle. Vaan nyt on toisin; pirteä syysväri ja kohentunut malli yhdistettynä mukavaan parituntiseen rupatteluun ihanan positiivisen ihmisen kanssa ♥. Ajattelin kotiin ajellessani että olipa onni kun löysin tämän kampaajan, tuttavuutemme alkoi siis vasta heinäkuussa, edellinen kampaajani opiskelee uutta ammattia ja olin sen tosiasian edessä että pitäisi löytää uusi luottoihminen. Ja se löytyi, heti ensimmäisen kerran jälkeen tuntui kuin olisin saanut uuden ystävän, puheen aiheet eivät loppuneet kesken ja hiukset ovat näyttäneet hyviltä. 

Tämän kuvan otin eilen ikkunan läpi, pojat terassipedillään harvinaisen lähellä toisiaan ♥








   

8 kommenttia:

  1. Emäntä: Hyvä kampaaja on aarre! Itse en ole löytänyt nykypaikkakunnalta vielä sitä "oikeaa" kolmen vuoden aikana. Etsintä jatkuu..

    VastaaPoista
  2. Pirteän punaiset hiukset! Toivottavasti päänsärky häviää pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)).
      Eiköhän se taas häviä sinne mistä tulikin...ja kohta taas unikin maittaa :D.

      Poista
  3. Hyvä parturi on kyllä asia mist pitää olla onnellinen. Tykkään avoimesta ja rohkean kokeilevasta tyylistä ja kaikki ei tule mun mukana. Olen siirtynyt nuoriin partureihin jotka uskaltaa! Sitä oikeaa parturia en vielä ihan lopunperin ole löytänyt..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeäähän on se että itsellä on hyvä olla oman päänsä kanssa. Näin aamulla kun katsoo peiliin (vaikka kampaaja olisi kuinka onnistunut) tuntuu epätoivoiselta saada pää ihmisten kohtaamis kelpoiseksi... ;)

      Poista
  4. Kivat hiukset ja pipa!
    Hyvä kampaaja on erittäin tärkeä ihminen naisen elämässä :)

    VastaaPoista