keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

On ilmoja pidelly...

"Se raahaa linnunraatoja pihaas.
Sen kynnet uppoo säärilihaas.
Silti sitä hoivaa ja rakastaa ja sen kaikki metkut sietää.
Ja sen naamasta näkee: kyllä kissa sen tietää."
-kirj. Kissan kosketus-

Pikkuisen alkaa jo pitkästyttää tämä pakkokotoilu, onneksi kuitenkin voin jo puuhastella kaikenlaisia kotihommia, imuroidakin voi hyvin yhden kepin kanssa, sitä paitsi kyynersauvat ovat yllättävän monikäyttöiset ja hyvä jatkokäsi monessa tilanteessa.
Eilen ystävä tuli piristämään päivääni ja oli mukavaa istuskella terassilla ja köpötellä pihamaalla "tiluksia" tarkastamassa. Olen iloinnut ystävien käynneistä, olen myös kiitollinen avuntarjouksista vaikken niitä toistaiseksi olekaan tarvinnut. Pian alkaa miehellä loma ja minäkin pääsen vähän enemmän liikkeelle ja ihmisten ilmoille.  Sitten kun mies palaa töihin toivon olevani jo itse kykenevä auton rattiin, jeee!
Nemo on täysin toipunut keuhkoputkentulehduksestaan vaikka antibioottokuuri olikin katkolla ennen juhannusta kun herra kissanen häipyi pariksi päiväksi omille teilleen. Muutenkin näin kesäaikaan Nemo ulkoilee tosi paljon ja käy kotona vain ruokakuppia nuuskaisemassa, tänään kyllä nukkui muutaman tunnin mamman vieressä kun ulkona satoi melkoisen reippaasti.  Into sitä vastoin viihtyy kotosalla ja käy vain pikkulenkeillä lähiympäristössä, mutta hänhän onkin jo vanha herra 14 v.







Märkää on, sateen jälkeinen luonto ei houkuttele kissojakaan vaan molemmat ulkoilevat terassilla.

Mukavaa loppuviikkoa!


8 kommenttia:

  1. Varmaan alkaa tympimään kotona olo.. Mutta lohduttaudu sillä että on se kuitenkin kivempi kotoilla kesällä valoisassa ja kukkien keskellä kuin talvella pimeässä neljän seinän sisällä. - emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa Tuija, on tämä kuitenkin mukavampaa. Ja nyt paistaa taas aurinko :)

      Poista
  2. Hih, mä voisin kyllä kotoilla hyvillä milin jonkin aikaa :) Ei vaan, kun oikeesti ei pääse liikkumaan on se tosi raastavaa. Onneksi on kesä ja puutarha, missä tuulettautua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä minäkin hyvillä mielin kotoilen jonkun aikaa... mutta kun on ihan toisten varassa että pääsee kotinurkista :(. Mutta koko ajan etiäpäin, tänään olin kaupassa ja ekan kerran farkut jalassa leikkauksen jälkeen, ei ois uskonu että sekin voi olla iso ilo :).

      Poista
  3. On todellakin ilmoja pidellyt! Pikkuhiljaa näihin kyllä jo kyllästyy...Tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  4. Toipuminen etenee päivä päivältä!
    Sateisen kesän myötä meille on tullut tavallista enemmän hyttysiä, pirskatti vieköön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, etenee etenee vaikkei välillä siltä tunnukaan :)
      Inisijöitä on niin että riittää...

      Poista