Pienin askelin...

"Ollapa kissa tässä elämässä.
Alhossa ja ikävässä.
Harvoin sitä masentuis,
jos näkis myös pimeässä."
-kirjasta Kissan kosketus-

Eteenpäin, vaikkei siltä aina tunnukaan. Tänään otettiin hakaset pois haavasta ja sehän tietää ainakin sitä että pääsen taas saunaan, ihanaa. Tarkoittaa se myös sitä että nyt voi/pitää alkaa jumpata ahkerasti että saan polven liikkuvuuden kuntoon, onneksi aikaa on syyskuun loppuun asti ennen työhön paluuta.
Mikä harmittaa tällä hetkellä on se että pihalla ja luonnossa olisi niin paljon kaikkea kaunista mitä haluaisin kuvata, mutta kyynersauvat + kamera on aika hankala yhdistelmä, joten kaiholla katselen kaukaa ja kuvaan terassilta pitkällä putkella taas niitä samoja kukkia...
Lauantaina käytiin Nemon kanssa eläinlääkärissä, ja hyvä oli että käytiin sillä pikkukollilla on keuhkoputkentulehdus ja aika paha sellainen. Antibiootit meni siis vaihtoon ja lisäksi Nemo sai kortisoni- ja penisilliinipiikit sekä loishäädön. Lääkkeiden otto on sujunut suhteellisen mukavasti kun käytän herkkuraksuja houkuttimena ja palkintona reippaudesta, tosin Into hiippailee heti paikalle kun pussi rapisee ja saa sitten tietysti siivellä herkkuja hänkin. Tänään en ole kuullut köhimistä ollenkaan, mikä tuntuu hyvälle sillä pienen kisun kamalaa köhinää on vaikea kuunnella, toivottavasti se on merkki siitä että tauti alkaa hellittää.

Mukavaa juhannusviikkoa kaikille ja pidetään yllä toivoa auringosta ja lämmöstä!