perjantai 21. elokuuta 2015

Tuhlaajapojan paluu...

"Kukka ja lintu ovat ilon opettajia."
- Sören Kierkegaard -

Viime päivinä en ole oikein osannut keskittyä mihinkään, sillä takaraivossa on muhinut huoli Nemon ollessa (taas) omilla teillään. Pari päivää pystyin olemaan suht rauhallinen ja selittämään itselleni että kohta se tulee, mutta eilen alkoi hermot kiristyä kun mentiin yli kolmen vuorokauden. Kävin jo ajelemassa ja katsomassa tienreunustoja... Illalla kuitenkin saatiin pojan kaverilta vinkki että hän oli nähnyt omalla pihalla vaalean kissan. Ja sieltähän se Nemo löytyi! Muutaman naarmun sain Nemo kun ei oikein välitä automatkoista, mutta kotona maistui uusi #deluxeprimacat#fiksuvaihto# ruoka oikein ahmimalla ja yön Nemo nukkui tiiviisti mamman kyljessä kiinni. Kun Into tuli aamulla sänkyymme , katsoi se vähän pahasti mamman vieressä nukkuvaa pikkukollia... Mutta nyt voimme hyvällä mielellä ja ilman huolta lähteä mökkilomalle nauttimaan  kun kissat ovat tallessa ja omaa perhettä oleva kissanhoitaja tulee heistä huolehtimaan.



Into oli paikalla kun kissanruokapaketti avattiin ja pääsi heti maistelemaan..




Myös Nemo tykkää uusista tonnikalaraksuista...



Aurinkoista ja mukavaa viikonloppua!


12 kommenttia:

  1. On se hyvä Nemo että tulit kotiin. Olitko sä kesälomareissulla? - Max

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nemosta on tullut vähän "reissukissa" :(
      Joo mä kattelin vähän maailmaa, hevosia ja sen sellasta. -Nemo

      Poista
  2. Leppeää viikonvaihdetta Teille!

    VastaaPoista
  3. Meilläkin on reissukissa. Matikaista ei ole toukokuun jälkeen. Tämä on hänen kolmas poissaolo kesä=( En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kamala, olisin ihan sekaisin huolesta. Eipä siinä paljon tehdä voi kun on tottunut vapaasti liikumaan niin milläs pidät väkisin kotona :(. Mutta huolta kyllä riittää...
      Tuleeko Matikainen kuitenkin ihan itse oma-aloitteisesti takaisi kotiin?

      Poista
  4. Voi Nemoa! Kauhea huoli on, kun toinen on noin pitkään poissa! Mulle tulee huoli jo, jos ei neljään tuntiin näy kissaa :-D Ja Ransun pitää näkyä vähintään kerran tunnissa, hän on sellainen mammansa seuraaja, että jos on kaksi tuntia putkeen tiellään on se harvinaista.
    Onneksi Nemo tuli kotiin. Saisi nyt pysyäkin kotinurkissa, kun on hyvää ruokaakin, nih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoli on iso, vaikka joskus tuntuu täällä maalla että jotkut ihmettelee huoltani kun on "vaan" muutaman päivän ollut poissa. Minäkin olen niin tottunut että kissat tulevat ja menevät jatkuvasti näköpiirissäni :(.
      Toivottavasti Nemo pysyy kotosalla, ettei sitten mielenosoitukseksi vaihda maisemaa kun minä mieheni ollaan ensi keskiviikkoon asti poissa kotoa. On siellä kyllä tuttu hoitaja.

      Poista
  5. Aurinkoista ja mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle & ihanaisille kissoille <3 RONJA

    VastaaPoista
  6. Onnea on hyvä ruoka. Ja tallella olevat kissamurut <3

    VastaaPoista