torstai 4. helmikuuta 2016

Keväiset terveiset...

"Kun todella tiedämme, että elämä on vaikeaa - todella ymmärrämme ja hyväksymme sen - niin elämä ei enää olekaan vaikeaa."
- M. Scott Peck -

Keväistä, lumesta ja jäästä huolimatta... ainakin valon lisääntyminen ja lintujen laulu piristää.
Kevättä alkaa kai jo olla kissapoikenkin rinnoissa, vaikka "konsultteja" ovatkin. Käytös muuttuu keväisin aina kummasti; ollaan tavallista kärsimättömämpiä toisiaan kohtaan, saattaahan se tosin johtua myös sisällä oloon keskittyneestä elämästä, sillä vaikkei ulkona nyt niin kylmä olekaan eipä viitsi kollin pullerot lähteä umpihankeen rämpimään, aurattuna kun ovat vain tiet ja piha-alue. Tänään kun tulin kotiin ja päästin pojat ulos, molemmat kiertelivät nuuhkuttamassa autoani pitkään ja useampaan kertaan. Työpaikan parkkiksella liikuskelee aina välillä Vaappu niminen kolli ja epäilen sen laittaneen terveisensä auton helmoihin... no, perille tuli ja omat viestit varmaan laitettiin paluupostissa.










Herkullista Runebergin päivää jo näin etukäteen ♥

9 kommenttia:

  1. Onpa kauniita kuvia. Taidankin olla eka kertaa blogissasi; mielenkiintoisia ja kivoja postauksia. Minulla on blogissani meneillään arvonta, jossa palkintoina on puutarhakirjoja. Käyhän kurkkaamassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli ja tervetuloa Käpälämäkeen :).
      Käyn heti kurkistamassa!

      Poista
    2. Kiva kun kävit. Minäkin liityin lukijaksesi. Kiva saada uusia blogikavereita.

      Poista
  2. Kauniita kuvia, nuo kissukat on niin söpöjä ♥

    VastaaPoista
  3. Ai niin, hyvää Runebergin päivää sinullekin!
    Ihanat pörröpojat niin totisissa touhuissa - merkkaaminen on todella tärkeää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.Tottahan oma reviiri täytyy tehdä selväksi!

      Poista
  4. Kevättä on jo ilmassa; sen näkee kuvistasikin.
    Hyvää viikonloppua ja tätä Runebergin päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe. Viikot menee nopsaan,taas alkoi viikonloppu :)

      Poista