keskiviikko 8. elokuuta 2012

"Eikö ole ihmeellistä, että kissat voivat saada ystäviä ja tehdä ihmisiin vaikutuksen, vaikkeivat ole koskaan lukeneet yhtään kirjaa. Saatamme ihailla kissoja siksi, että ne ovat aina vähän muita edellä. Ne näyttävät aina onnistuvan tekivätpä ne sitten mitä tahansa - tai olivat tekevinään. Harvoin ne ovat hämillään. Niillä ei ole omaatuntoa, eivätkä ne kadu. Ehkäpä salaa kadehdimme niitä."
Barbara Webster

Tänään olen ajellut autolla edestakaisin. Pikku vaiva vaatikin lääkärissä käynnin, tuli hoidetuksi ja antibioottikuuri hoitaa loput. Kuntoon ennen reissuun lähtöä :).  Reppureissulainen kotiutui tänään tyytyväisenä Baltian kierrokseltaan ja asuntokin näyttäisi löytyvän Turkkusest.
Jollain tavalla syksyinen olo, vaikka luonto on kyllä edelleen vihreä ja eiköhän ilmatkin vielä lämpene. Mutta ajatus kynttilöistä, takkatulesta ja sohvan nurkasta viltteineen ei ole hullumpi. Parempi taas tottua ajatukseen, mutta myös ihanat kuulaat syyskuun päivät kypsine tuoksuineen viehättävät. Ja valokuvauksen kannalta syksyinen matalalta tuleve valo on ihan parasta.



Koivunsiemeniä joka paikka tulvillaan, yllättäen löysin vadelmia nurmikon laidalta ja syysleimut aloittelevat kukintaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti