lauantai 1. maaliskuuta 2014

koulutusta ja koiruuksia...

"KOLLIT KATEISSA
Näyttelyn järjestäjä oli liki shokissa
Kollit olivat kateissa
Ja huolitsija on itse
allekirjoittanut todistuksen
että katit ovat niissä kolleissa.

Muista siis hankkia kuljetukseen katin kontit.

-Unni Lindell-
suom. Veijo Kiuru

Olin tänään hauskassa ja innostavassa laulu-piirtämisen koulutuksessa ja mukaan töihin vietäväksi saatiin vielä kattava materiaalipaketti. Kun on mukavaa tekemistä ei harmita vaikka joutuu olemaan sisällä keväisen aurinkoisena päivänä.
Ystävä pyysi minua poikkeamaan koulutuksesta tullessani ja siellä oli vastassa iloisen pikkukoiran lisäksi herkullinen salaatti, nam. Ja  jälkkäriksi omenapiirakkaa vaniljajäätelön kera....mm.
Kotiuduttuani olen tehnyt kotihommia, nyt menen kohta saunaan ja myöhemmin ehkä teen lauantai-illan pitsan television katselun lomassa. Lokoisaa oleilua siis, ihana lauantai ♥

                 

                                          Stigu ihastutti ja ilahdutti ihanalla touhukkuudellaan ♥





6 kommenttia:

  1. Minullakin on ollut kunnia tavata Stigu, ihana ja hellyttävä vesseli. Minusta kuitenkin yllättävän rauhallinen tapaus koiranpennuksi. Laulu-piirtämiskoulutus kuulostaa mukavalta ja rentouttavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stigu on ihastuttava tuttavuus ♥. Laulu-piirtäminen on tosiaan mukavaa ja odotan innolla että pääseen tositoimiin lasten kanssa.

      Poista
  2. Koirat on kyllä myös ihania, kauniita ja tämä Stigu näyttäisi olevan myös söpö :))
    Olipas erikoinen kur

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Stigu on ehdottomasti söpöliini :). Kurssin nimi kuulostaa erikoiselle eikä minullkaan ollut ennakkotietoa mitä se sisältää, mutta osoittautui kivaksi ja helposti käyttöön otettavaksi.

      Poista
  3. Onpas pirteän oloinen tapaus tämä Stigu!

    VastaaPoista