keskiviikko 27. elokuuta 2014

Mökkeilyä vol 1

"Kissa kehrää omaksi ilokseen."
-irlanti-

Eilinen päivä meni melkein mökissä kököttäen; lueskellen, ristikoiden parissa ja tietysti saunoen, muun muassa. Vain pikku pyrähdyksen tein lenkkipolun varteen kuvailemaan syksyistä luontoa.
Tänään vielä aamusta tuhkutti vettä ja päätimme lähteä ajelemaan lähikuntaan, joka onkin jo etelä-pohjanmaata! Reissumme aikana pilvet alkoivat rakoilla ja aurinko tuli esiin pitkästä aikaa. Syömässä ja kaupoilla  käynnin jälkeen kiirehdimme mökille takaisin, mielessä kävelyretki kauniiseen niemeen maisemia ihailemaan. Ja niinhän me lähdimmekin, mutta... tummia pilviä alkoi kerääntyä jo alkumatkasta ja puolen välin paikkeilla oli pakko kääntyä takaisin, sillä tuuli alkoi viuhua  korvissa ja niemen ulapan puolella laineet kasvoivat jo vaahtopäiksi, eikä aikaakaan kun jo satoi. Huomenna yritämme uudelleen, kyllä niemen nokassa on kerran käytävä maksoi mitä maksoi!

Tyttären matka Islantiin sujui tulivuorenpurkaus uhkasta huolimatta hyvin ja tänään hänellä on ollut yliopiston infotilaisuus, siitä se arki lähtee maailmallakin sujumaan  ♥.

Kotona on kissapojilla kaikki hyvin, ihanaa kun saa "väliraportteja". Piti tänään muistuttaa "kodinhoitajalle" että muistaa ottaa postit laatikosta, sillä kevään  Kreikan loman aikana hän ei ollut sitä muistanut...♥


Syksyyn kääntyvän luonnon kauneutta ♥



 
Jalasjärven komea tuulimylly


Karhunpesä Saarijärvellä


Jaa määää vai??


Aurinko paistoi, vielä hetken...





8 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia!
    Kovin on lapsesi kaukana kotoa. Toivon hänelle kaikkea hyvää. Siivet kantavat!

    VastaaPoista
  2. Ei taida enää tämä kesä kuivata, jos kesken kävelyretken kastelee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs nyt, juuri iltapäivälehdessä lupailivat tavallista lämpimämpää syksyä, siis syys-, loka- ja marraskuuta ;)

      Poista
  3. Emäntä: Saarijärvi ei ole meiltä kaukana.. ja tuo Jalasjärven mylly on ohitettu useasti ja on todella komea joka kerta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, no täältähän on sinne Tammereelle hyvä suora tie :). Juustoportin juustoja just maisteltiin punaviinin kera ;).

      Poista
    2. Nam! Juusto ja punaviini maistuu tosi hyvälle, myös Tammereella :)

      Poista
    3. Missä vaan, mutta ehkä lomalla erityisesti ;)

      Poista