lauantai 27. joulukuuta 2014

Välipäivä....

"Jokaisella koiralla on päivänsä, mutta yöt on varattu kissoille."
- tuntematon -

Joulua on vietetty paljolti ihan kotosalla, syöden ja olla möllötellen. Oli ihanaa kun lapset olivat täällä ja tietysti tapasivat myös täkäläisiä ystäviään. Nyt Käpälämäki on taas hiljentynyt, kaikki palanneet tahoilleen ja kissat ovat ainoat lapsemme. Lomaa on vielä jäljellä toista viikkoa, eikä mitään kummempia suunnitelmia ole tehty, mennään päivä kerrallaan tehden sitä mikä sattuu miellyttämään.
Välipäivä, jotenkin hassu sana. Toki ymmärrän että tarkoitetaan joulun ja uuden vuoden välisiä päiviä, mutta joka päivähän on joku välipäivä, esim. lauantain ja maanantain välipäivä on sunnuntai. Mieleen tulee väkisinkin Veikko Huovisen luoman korpifilosofihahmon Konsta Pylkkäsen mietteet välikäsistä, olen tainnut tätä samaa pohtia joskus ennenkin. Pylkkänen mietiskeli että jos välikädet olisivat ikäänkuin lisäkädet silloin kun on niin sanotusti kädet täynnä, näen silmissäni kainaloista kasvavat toiset kädet... jospa välipäivä olisikin kahden tavallisen päivän välissä tarvittaessa käyttöön otettava lisäpäivä. Mutta omasta mielestäni nämä pyhät kyllä riittää eikä tässä mitään lisäpäiviä tarvita, joulu alkaa olla ohi ja arki häämöttää, hyvä niin. 

Senkin nuppeihin ripustettiin kissojen iloksi paketeista saatuja hauskoja koristeita

Kotikunnan kirkko iltavalaistuksessa tapaninpäivänä

Nemo tänään aamupäivällä ulkoilemassa ♥


Yritin kuvata jäätyviä saippuakuplia, pakkasen olisí ehkä pitänyt olla kireämpää, sormet kyllä jäätyivät...

Intokin lähti tutkimaan mitä Nemo oikein puuhailee ♥


Mukavaa viikonloppua!


12 kommenttia:

  1. Jäätyviä saippukuplia, kuulostaa tosi jännältä! Onko ne oikeasti jänniä Nemo ja Into?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei välitetä kuplista, mamma joskus niitä meille puhalteli mut ei me kyl tajuttu mikä juttu niissä oli. Tiedätteks te?

      Poista
    2. No ei tod. tajuta. Ne kuplat on inhottavia kun räjähtävät naamalle :-D - Pepsi ja Max

      Poista
  2. Välipäivät voisi käyttää vaikka ulkoiluun jos ei tule liian kovia pakkasia kissaeläimille. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoilu olisi ihan paikallaan, toivottavasti aurinko paistaa! Nyt näyttää kyllä aika harmaalta ja kylmältä...

      Poista
  3. Välipäivät voisi käyttää vaikka ulkoiluun jos ei tule liian kovia pakkasia kissaeläimille. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ihana lumikissa Nemo ♥ Välipäivät on ihan tervetulleita rauhoittamaan menoa ja meininkiä... ainakin tähän taloon :)
    Olen itsekin suunnitellut kuvaavani noita saippuakuplia.... joku päivä sitten!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pojat ovat tietyllä tavalla innoissaan lumesta, Nemokin juoksee välillä lumen halki niin että pöllyää ja Inton masukarvat viistää hankea :D.
      Minäkin kokeilen vielä uudelleen kuplien kuvausta, vaikka huomenna kun pitäisi olla melko kireää pakkasta. Nyt jäätyminen oli kovin hidasta.

      Poista
  5. Ihana ja tunnelmallinen kuva jouluasetelmasta ja tietysti kirkosta ♥.

    Teillähän karskeja kissoja on, kun tarkenevat noinkin ulkoilemaan! Meillä jopa Sulo ulkoilee alle 5 minuuttia ja Robert alle minuutin :D

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Juu, kyllä nämä kollit ulkoilee säällä kuin säällä, aika on vaan lyhyempi pakkasilla ja eilen olivat tietysti ulkona kun mammakin oli ;)

    VastaaPoista
  7. Hienot pojat näyttävät nauttivan ulkoilmasta, eikä lumikaan haittaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi ei haittaa, kylmyys vähän. Vaikka nytkin Into halusi ulos vaikka pakkasta on 20 astetta, jaa tulikin jo takaisin :)

      Poista