keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Heinäkuun hommia...

"Pienilläkin tassuilla voi päästä vaikka kuinka pitkälle,
kun on niin suloinen, että kannetaan.
Ja jos vähän lirahtaa,
niin sekin anteeksi annetaan."
-kirjasta Kissan kosketus-

Viikonlopun lämmön jälkeen on taas palattu villasukka-aikaan, ja mikäs siinä nehän ovat aina mukavat, ei väliä vuorokauden- tai vuodenajalla.
Juhannusruusu oli kauneimmillaan viikonloppuna, nyt pensas onkin jo aika surullisen näköinen kuihtuvine kukkineen. Erään toisen blogin innoittamana kaivoin varastosta esille vanhan Singer ompelukoneen. Jalasta ja pöytätasosta tehtiin tv-taso jo jokunen vuosi sitten, mutta kone ja sen koppa ovat olleet varastossa. Kyllä täytyy ihmetellä ja ihailla kuinka joskus on nähty vaivaa ja taidokkaasti koristeltu myös käyttöesineet tai -koneet! Kone saa olla kesäkauden terassin koristeena, syksyllä otan sen sisälle. Koppa vaatii öljyä pintaansa, maalata sitä en raaski upean tuotemerkin vuoksi. Molemmille täytyy keksiä arvoisensa paikka ja kopalle ehkä jokin käyttötarkoituskin.
Eilisessä sateessa vein ulos cissuksen jota olen vuosikaudet kiduttanut liian pienessä ruukussa, vaihdoin isompaan ja jätin sateeseen peseytymään pölyistä. Tänään siirsin sen terasille, nauttikoon siellä kesästä kunnes on taas aika palata sisälle. Pionit ovat vasta alkaneet avautua ja minua harmittaa lähipäiviksi luvatut sateet, upeat kukat ei tykkää vedestä kukinnoissaan ja tukemisesta huolimatta painuvat pahasti sateessa. Täytynee ottaa niitä maljakkoon ja ihailla siinä.
Lämpimien päivien aikana Nemo asusti lähes täysin ulkona, näkyi vain vilaukselta jossain eikä sisälle juuri tullutkaan. Into nautti tilanteesta ja Nemon nähdessään näytti mitä kuuluu ja kuka käskee ("painu sinne mistä tulitkin"). Nyt kun on sadellut enemmän ja vähemmän, ovat  molemmat pojat nukkuneet tyytyväisinä sisällä, ei yhdessä eikä edes samassa huoneessa mutta saman katon alla kuitenkin.











Mukavaa loppuviikkoa!

8 kommenttia:

  1. Mukavaa loppuviikkoa sinnekin! Singer on kyllä todella kaunis, upea, mutta ei voita kyllä...tiedät kyllä ketä kahta ;)

    VastaaPoista
  2. Kiitos. No ei tietysti, niitä kahta ei voita mikään tai kukaan ;)

    VastaaPoista
  3. Singerissä on kaunis kuvitus ♥. Samaa mieltä Mamma N kanssa; pionit ovat ihania (varsinkin korallinvärinen), mutta muuan kissaherroja ne eivät voita :)
    Hyvää loppuviikkoa sinne myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin viehettävä, eipä ole nykyajan ompelukoneissa moisia.
      Eihän kissaherroja voi verratakaan kukkiin tai vekottimiin ;)
      Kiitos Anna.

      Poista
  4. Meillä kans kissat kaikki ulkona kun lämmintä.Mettän elukoiten takia ole koittanut yöksi sisälle houkutella mutta ei onnistunut..nyt sisällä jälleen kun vettä sataa kaatamalla.
    Nuo vanhat koneet on kyll upeasti koristeltu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minäkin toivoisin että kisulit tulisi yöksi sisälle, mutta harvoin niin tapahtuu näin kesällä. Aamuyöstä sitten tullaan väsyneenä yön riennoista.
      Ei ole nykyiset, muoviset noin kauniita.

      Poista
  5. Naukulan Mamman ja Anna äSsän kanssa samaa mieltä! Ei oo noiden kahden voittanutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tietenkään ole voittanutta, mutta kauneutta on niin kukissa, koneissa kuin kissoissakin :).

      Poista