lauantai 14. toukokuuta 2016

Jk jatkuu...

"Vuosien mukana kasvaa rakkaus samalla kuin sen ulkoiset merkit vähenevät."
- Jean Paul -


Kävin tänään ystävän kanssa naapurikunnassa kirpparitapahtumassa. Sää ei oikein ollut suosiollinen, oli koleaa ja harmaata ja niinpä osa myyjistä oli perunut tulonsa. Vanhan tavaran putiikista, jonka pihalla tapahtuma järjestettiin, löysin retropöytäliinan joita minulla oli jo kaksi kotona, mutta eri väreissä. Toin myös tuliaisina tuoretta pullaa, täytyykin kohta keittää kahvit.
Viikko on ollut viileämpi kuin edellinen ja nyt vihdoin sataa, luonto saa mitä tarvitsee ja minä, ja moni muukin, olen tyytyväinen kun kaikenlaiset pölyt laskeutuu.

Bataattisosekeitto on sävy sävyyn uuden7vanhan pöytäliinan kanssa

Kirppikseltä joskus ostetut hauskasti muotoillut lasitkin sopivat


Tänään on 29 vuotta siitä kun käväisimme maistraatissa vihittävänä, kaava oli todella lyhyt. Silloin oli vaikea kuvitella edessä olevien vuosien määrää, mutta nyt taaksepäin katsoen nuo vuodet ja vuosikymmenet(!) ovat menneet nopeasti. Nyt nuoruus on jäänyt taakse, lapset omillaan, elellään kahdestaan mukavan rauhallista aikuiselämää, tasaisen tappavaa mihin täytyy itse keksiä niitä kohokohtia ja elämyksiä. Tänään piristystä tuo ilta stand-up:in parissa, ajelemme illalla Hämeenlinnaan katsomaan Tomaatteja-tomaatteja- stand-up festivaalin showta ja sen jälkeen syömään toistaiseksi tumtemattomaan paikkaan. Johan siinä on ohjelmaa yhdeksi hääpäivän illaksi.
Juhlapäivät jatkuvat huomenna sillä on minun syntymäpäiväni ja viikon päästä juhlitaan äitini syntymäpäiviä, meillä toukokuu on varsinainen juhlakuukausi ♥.







Loppuun vielä kuva kakusta jonka poika toi tullessaan äitienpäivänä ♥. Tytttöystävän tekemä valkosuklaa-mustikkajuustokakku ja oli muuten hyvää!


Hyvää viikonloppua!


14 kommenttia:

  1. Teillähän onkin todellinen juhlakuukausi meneillään. Paljon onnea hääpäivänne johdosta! 29 vuotta on pitkä aika. Me olemme olleet naimisissa 33 vuotta, ja edelleen ollaan mielellämme yhdessä. - Ihania toukokuun juhlia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toukokuu on kaunis juhlakuukausi :).
      Kiitos Anneli, kyllä siinä onneakin tarvitaan näin pitkässä liitossa. Onnea myös teille ♥

      Poista
  2. Onnea onnea! Meillä on huomenna 12 vuotta häistä ja parin viikon päästä synttärini :) Kakku on niin namin näköistä! - Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija ja onnea jo etukäteen huomisen johdosta ♥

      Poista
  3. Paljon onnea. 29 vuotta! Se pn kunnioitettava aika, vaatii rakkautta pitkämielisuyttä ja vähän onneakin saavuttaa noin pitkä aikakudi toisen kanssa jakaen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari ♥.
      Parikymppisenä sanoin ihan ääneen etten koskaan mene naimisiin, sillä molemmat veljeni olivat eronneet jo muutaman aviovuoden jälkeen ja tässä sitä nyt ollaan :).

      Poista
  4. Paljon Onnea teille molemmille 29. hääpäivää viettäville ja sinulle myös synttärionnea!

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi tyhmä poisto. Mutta tuli kummasti tuo klo 9.30 julkaistu kommentti uudestaan klo 12.43. Erikoinen Blogger!

      Poista
  6. Myöhästyneet onnittelut hääpäivälle ♡♡

    VastaaPoista
  7. Myöhästyneet onnittelut hääpäivälle ♡♡

    VastaaPoista