sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Sateisen lauantain piristykset...

"Kentillä kasteisilla hämärä käy yli maan. Valkea niittyvilla vielä on valveillaan katsoen kummissansa kuinka rukoukseen kaikkien kukkien kansa kumartui hiljaiseen.
Kuusen latvasta ääni pienoisen huilun soi. Minäkin kumarran pääni. Minunkin sisälläni soi.
- Aaro Hellaakoski -

Eilinen sade ei estänyt meitä lähtemästä liikenteeseen. Suunnitelman mukaan matkasimme lähikuntaan makkaramarkkinoille ja kyllähän siellä oli väkeä ja tunnelmaa sateen vihmomisesta huolimatta. Kierros oli kuitenkin melko nopea ja saaliiksi jäi kassillinen leipomotuotteita ja kassillinen Kivikylän makkaraa + purkki Yyterin sinappia, osa juhannuseväistä on siis hankittu.
Markkinoilta jatkoimme matkaa Saaren kansanpuiston läpi Liesjärvelle ja syömään Keppana Kellariin, jonka olenkin jo aikaisemmin esitellyt ja kehunut. 
Illalla saunan jälkeen ystäväni tuli hakemaan minua konserttiin. Nyt oli lähdettävä, sillä omalla paikkakunnalla piti konsertin Beatles covereistaan kuuluisa Jiri Nikkinen bändeineen, eikä tarvinnut pettyä, kerrassan upea intiimi "klubikeikka" pirtillä. Ja taas jaksaa!

Mukavaa juhannuksen alusviikkoa kaikille!







Tähän vielä Jiri nikkinen The Beatles Tribude Band: Hey Jude




6 kommenttia:

  1. Olipahan tapahtumarikas päivä! Ihanat kisukuvat ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harvinainen päivä tosiaan, mutta kivaa välillä tämäkin.
      Kissat ottivat kaiken irti auringonpaisteesta :).

      Poista
  2. Joskus voi myrskyn tullen lähteä kylillekin, vaikka useimmiten sitä toivoisi voivansa vain vetää peiton korvilleen.

    VastaaPoista