maanantai 28. toukokuuta 2012

"Päivän kuumuuden todellinen mittayksikkö on nukkuvan kissan pituus."
  Charles J. Brady


Niin totta tuokin. Tänään ilma on viilentynyt melkoisesti ja niinpä kissatkin nukkuvat pienellä kerällä.

Hain kirjastosta varaamani kirjat (ja vähän muitakin...). Nyt täytyy pikaisesti lukaista keskeneräinen dekkari loppuun, niin pääsen Rosa Liksomin matkaan. Kirjapaketti ei tullut vielä, mikä taitaa toisaalta olla hyvä, alkaa olla runsauden pula hyvistä kirjoista.

Selailin valokuva- arkistoani ja päädyin tänään muistelemaan bestiksen kanssa tehtyä Lontoon matkaa. Siitä on nyt n.puolitoista vuotta, silloin sovittiin että viiden vuoden sisällä mennään uudestaan. Johan tässä kohta voi alkaa suunnitella mitä seuraavalla kerralla mennään katsomaan!


Hotellin takapihalta, Paddingtonista.

Englantilaista muotoon leikattua puutarhaa

Chinatown

Tämä käytiin katsomassa

Notting Hill <3

Tällaisen kun saisi

Buckinghamin palatsi, Big Ben ja poseeraava lokki

2 kommenttia:

  1. Voi minkä keijulle teit: Muistutit mieleen aivan ihanan reissun, varsinkin sen bussireissun, kun rystyset valkoisina pitelit tankosta kiinni ja luulit, ettei ikuna enää päästä hotellille...Ja paljonpaljon muuta... Kaiholaan iski nyt Keijulle kaiho...

    VastaaPoista
  2. No mutta keiju,edellistäkin matkaa suunniteltiin hyvissä ajoin, nyt aletaan mietiskellä mitä halutaan nähdä ens kerralla :). Siis mihin ajellaan bussin yläkerassa rystyset valkoisina...Puutarhat ja eläintarha vois olla kivoja kohteita, vai kuin?

    VastaaPoista