tiistai 17. helmikuuta 2015

Laskiainen....

"Tuhon partaalla sinuun luotan, kaunis kissani, pyhiin silmiisi. Ne eessäni kuin kaksi tähteä , myrskyssä auttavat suunnan löytämään."
- Torquato Tasso -

Sunnuntaina ajelimme tytärtä tapaamaan Turkuun. Kävimme syömässä Aurajoen rannassa olevassa ravintola Rantakertussa ja ruoka oli jälleen kerran oikein maistuvaa. Ruokailun jälkeen tulimme förillä joen yli tois puol jokkee (vai liekö täl puol) auringon paisteessa ja kylmässä viimassa. Muutama lintu tepasteli Aurajoen melko heikon näköisellä jäällä, luulin  siellä olevan sorsia mutta variksiahan ne.



Tänään töissä lähdimme lasten kanssa läheiselle hevostilalle ja lapset pääsivät rekiajelulle laskiaismäen sijasta, olemme kyllä käyneet ahkerasti mäen laskussa jo aiemmin. Kuuma mehu maistui kaikille kun palasimme päiväkotiin. Olisipa ilma vain ollut eilisen kaltainen, tänään oli aikas kylmä viima eikä aurinkokaan enää näyttäytynyt. Lapsilla on kuitenkin kerrottavaa kotona, sillä hevosten lisäksi tapasimme koiran joka oli vähintään ponin kokoinen, nimittäin irlanninsusikoira Rauno Ruisleivän.

Tulppaanit kukkivat edelleen, toiset voivat paremmin kuin toiset, mutta nämä vaaleanpunaiset vain kaunistuvat vanhetessaan.



Katselin valokuvia viime keväältä...ikkunasta katsoessa näkyy korkeat nietokset. Tule jo oi ihana toukokuu!




Mukavaa viikkoa!



6 kommenttia:

  1. Onks tulppaanit maistuneet hyvin? Me ei olla syöty, ei edes maisteltu. Ollaan annettu emännän yksin ihailla kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma juttu, mutta nyt kun niitä tulppaaneita on runsain mitoin, eipä olekaan kiinnostanut. Täälläkin on emäntä saanut ihailla kukkia ihan rauhassa :).

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kyllä nyt ollaan parin vuoden aikana siihen vähän paremmin tutustuttu, ennen Turku oli vaan risteilyn lähtöpaikka ;).

      Poista
  3. Rekiajelu kuulostaa hauskalta, mutta valkovuokko-aika kyllä voittaa sen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkovuokot voittaa ilman muuta, ei auta kuin odotella :D

      Poista