sunnuntai 18. elokuuta 2013

"Ei koskaan sunnuntaisin..."

"Karvaiset pikku veijarit ovat vain syviä, syviä kaivoja, joihin heität tunteesi."
Bruce Schimmel

Tuo otsikon lause on Manos Hadjidakiksen säveltämä laulu saman nimiseen  elokuvaan (v. 1961) esittäjänään Melina Mercouri. Biisin kyllä tiesin mutta muun tiedon katsoin googlesta, kreikkalaisesta rebetika musiikista olen pitänyt ensimmäisestä kreikan matkastani (joskus kahdeksankymmentä luvun alkupuolella...) lähtien. Nuo ensimmäisiltä matkoilta ostetut c-kasetit ovat edelleen tallella, oi niihin liittyy paljon muistoja villistä nuoruudesta ennen tuon armaan aviomiehen tapaamista. Ja toki tehtiin myös yhteisiä matkoja kreikkaan , matkakohteisiin joita ei enää näy matkanjärjestäjien  tarjonnassa, mm häämatka Ierapetraan Kreetan etelärannikolle. Olipas mainio aasinsilta kreikan muisteluille...

Tänään ei ole taas ollut hajuakaan syksyn tulosta, niin kaunis loppukesän päivä on ollut. On käyty sienimetsässä, hävitetty pari pensasta pihalta, tehty ja nautittu ruokaa, seurusteltu yms mukavaa. Ja on ollut ihanan lämmin, suorastaan kuuma kun jotain fyysisempää on tehnyt, mutta ei haittaa nautitaan nyt kun vielä voidaan. Toivottavasti kaunis kuulas sää jatkuu vielä tulevan viikon jälkeenkin, sillä silloin lähdemme lomailemaan pikkuiseen kelohonkamökkiin mukavaan mäntykangasmaastoon.





  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti