torstai 31. lokakuuta 2013

Kimalteleva aamu

"Kissat ovat melko herkkiä otuksia ja niitä vaivaavat monet sairaudet, mutta en ole kuitenkaan koskaan kuullut niiden kärsivän unettomuudesta."
Joseph Wood Krutch

Niinhän siinä sitten kävi että eilisen kirjastokäynnin suorana jatkumona olen tänään vain lukenut. No, aloitin illalla ennen nukahtamista, mutta joka tapauksessa luin uutuushyllyköstä pikaisesti nappaamani Jaana Taposen kirjan Stockan herkku. Kirja lukeutuu kotimaiseen chicklittiin, mutta oli kyllä aika tummasävyinen kevyeksi lukemiseksi. Klassinen juttu ettei rahalla ja upealla elämällä ole mitään tekemistä onnen ja rakkauden kanssa toteutuu tässäkin kirjassa, herkku voikin olla myrkky.

Pakkasyön jäljiltä ulkona kimaltelee auringon paisteessa, huurre sulaa ja puiden oksilla on pisaroita. Yhdellä sanalla sanottuna; kaunista. Ja on sentään lokakuun viimeinen päivä. Rapakon takana vietetään Halloweenia, kurpitsajuhlaa: Trick or treat! Meillä täällä suomessa lauantaina muistellaan edesmenneitä läheisiä pyhäinpäivänä, ennen se oli pyhäinMIESTENpäivä, mutta sukupuolten välinen demokratia lienee nimenmuutoksen syynä. Venäjällä tämän pyhän nimi on vanhempainpäivä. Mutta siis lauantaina on kaupat kiinni ja lähes kaikki muukin kaupallinen, paitsi ravintolat joilla ei nykyisin taida enää pakollisia suljettuja päiviä ollakaan. Ennen oli jouluna ja pääsiäisenä tietyt päivät kuppilat kiinni ja kaikki viettivät hiljaiseloa kotosalla, luulisin...




   
Ai niin, tässä mielenkiintoinen juttu kissaihmisille: http://yle.fi/uutiset/kissa_puhuu_kielta_jota_harva_osaa/6866255

2 kommenttia:

  1. Eikös sitä sanotakin, että lukeminen kannattaa aina? Täytyykin muistaa käydä ruokaostoksilla tänään tai huomenna ja viikonloppuna vain kotoilla.

    VastaaPoista
  2. Olen aina tykännyt kotoilusta, tosin olisi kiva jos pikkuhiljaa pääsisi taas vaikka autonrattiin ;).

    VastaaPoista