tiistai 11. helmikuuta 2014

reissussa...

"Cats are designated friends."
Norman Corwin

Terveisiä Tallinnasta! Jo menomatkalla laivalla oli hämmästyttävän hiljaista ja väljää, ei jonotusta ja hyvin tilaa istuskella siellä missä huvittaa, ihanaa! On hyvin muistissa ne kerrat kun joutuu hakemalla hakemaan istumapaikkaa ja kun sellaisen löytää, ei uskalla liikahtaa ettei menetä kallisarvoista paikkaansa. Mutta tällä kertaa siis toisin, koko Tallinna oli hiljainen, hotellihuoneenkin sai jo 3 tuntia etukäteen ja maanantaina huoneen sai pitää kauemmin ilman lisämaksua, ei tainnut olla kovasti ruuhkaa. Eilen hotellin aamupalabuffeellakin olimme kahden, aika ylellistä.
Kaupunki oli muuten ennallaan, vain kesäiset turistien ruuhkat ja terassit puuttuivat ja se oli ihan mukavaa.
Mutta kyllä kotiinpaluukin taas maistui, vaikka vain puolitoista vuorokautta poissa oltiinkin. Oma sänky on paras ja saunaan tietysti piti päästä, illalla ei tosin jaksettu enää lämmittää, mutta aamulla ensimmäiseksi. Ja sitten alkoi remontti...ensin pesuhuoneen tyhjennys, kaikki kaapit tyhjiksi ja minä kävin läpi mitä jää ja mitä lähtee. Voi kamala, miten ihminen säilöö kaiken mahdollisen! Kolme säkkiä lähtee suoraan kaatopaikalle, ja voi olla että vieläkin karsin jahka jaksan perehtyä uudelleen. Mutta seuraavaksi maalataan katto ja ikkunanpuitteet, sitten uudet kaapit seinälle ja sen jälkeen on saunan vuoro. siellä vahataan ja käsitellään, niin että kyllä tässä hommaa riittää.
Kissat olivat eilen ihania kun kotiuduttiin, molemmat pyöri jaloissa kuin tuliaisia odotellen, tai ainakin paijailua ja sylittelyä ja kehuja. Yöllä molemmat nukkuivat vieressäni, tai Into nukkui päälläni ja Nemo vieressä. Toisen kerran kun havahduin ,
Nemo oli häipynyt, mutta Into nojasi jalkoihini ja piti tassulla kiinni, varmisteli kai ettei mamma vaan katoa.









8 kommenttia:

  1. Pitääkin varmasti käväistä Tallinnassa nyt kun ei ole varsinainen sesonki. Teitä oli ilmeisesti kaivattu, vaikka ette kovin kauaa poissa olleetkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt oli hyvä hetki Tallinnassa, hiihtoloma-aikaan on varmaan eri meininki. Onhan se kiva että joku ilahtuu kun tulee kotiin ;).

      Poista
  2. En ole koskaan nähnyt Tallinnaa noin hiljaisena vaika olen käynyt eri vuodenaikoina. Kisuilla oli ollut ikävä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä harvinaisen hiljaista, mutta mukavaa juuri siksi.Myös minulla on aina kotoa pois ollessa ikävä kissoja.

      Poista
  3. Samaa mieltä kuin Mamma N, täytyykin kokeilla Tallinnan matkailua sesongin ulkopuolella :)
    Ihanat, seesteiset kuvat ♥.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kyllä reissata sesongin ulkopuoella. Tykkään noista Tallinnan ihanista vanhoista ovista, yritän aina löytää uusia kuvattavia.

      Poista
  4. Onpa Tallinnan tori tyhjän näköinen! Kävimme viimeksi marras-joulukuussa ja siellä oli juuri avattu Joulutori. Mä en ole koskaan päässyt puolityhjään laivaan, aina se on ollut tupaten täynnä. Viimeksi eksyttiin vieläpä perjantain juoppolaivaan, huh!
    Tallinnassa tykkään käydä kyllä joka vuodenaikaan, alkukesästä olisi kivaa päästä seuraavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin ollaan käyty eri vuodenaikoina, mutta koskaan ei ole ollut noin hiljaista. Pahimpia tosiaan ovat perjantain ja lauantain laivat täynnä juhlivia kansalaisia.

      Poista