tiistai 17. maaliskuuta 2015

Sekalaista...

"Ihminen voi elää  kuurona ja silti kuulla: riittää kun hän katselee kissan korvia. Ne osoittavat äänenvoimakkuuden."
- Jean-Luis Hue -

Sunnuntaina halusimme mennä ulos syömään, siis ravintolaan, ei lumen saartamalle terassillemme.
Lähikaupunkien ruokapaikat eivät houkutelleet, joten etsin netistä jotain uutta. Sellainen löytyikin melko läheltä ja tilasimme monipuoliselta listalta herkullista intialaista ruokaa naanleipineen ja lasseineen, nam. Vatsat  täynnä ajoimme läheiselle vanhaan navettaan tehdylle kirpputorille aarteita etsimään. Ja jotain mieleistä löytyi, kaunis turkoosi lasinen kynttilänjalka. En tiedä onko sillä mitään arvoa mutta minun silmääni se miellytti ja miellyttää edelleen kun sitä tuossa katselen, väri on varsin ihana.
Olen nukkunut viime aikoina vähän huonosti, iäkkään isäni vointi on valvottanut. Mutta tänä aamuna nukuin pommiin! On kamalaa herätä paniikissa ja pompata ylös saman tien, ei sovi minulle joka olen totuttanut itseni hitaisiin melko kiireettömiin aamuihin. Ehdin kyllä ajoissa töihin, onneksi työmatkaan kuluu vain 10 minuuttia,  mutta olipa huono olo lähes koko päivän.
Kevätauringossa ulkoilu on maistunut niin töissä kuin kotonakin, maisemat ei meillä ole radikaalisti muuttuneet, lunta on edelleen mutta on se kuitenkin huvennut.










Iloista viikon jatkoa!


10 kommenttia:

  1. Ettekö tekään Nemo ja Into herättäneet aamulla? Vai meinasitteko että ihminen jäisi koko päiväksi teidän luokse?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pappa oli jo noussut ylös, me ajateltiin että mamma jää meijän kanssa nukkumaan ;)

      Poista
  2. Kylläpä on kaunis kynttilänjalka! Ja toi Inton ilme ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin minustakin.
      Kovan kollin ilme mamman pehmopojalla ♥

      Poista
  3. Kaunis kirpparilöytö! Kissaherrat ovat söpöisiä, kuten aina ♥.
    Ps. Kaunis banneri, onko se ollut jo pitkäänkin (tässä on tullut missattua yhtä sun toista)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna, kissapojat kevätmielellä ;)
      Banneri on nyt ollut muutaman viikon. Toivottavasti toipumisesi on sujunut hyvin, aurinkoista jatkoa ♥

      Poista
  4. Kiitos samoin!
    Upeita nuo lasiset kissapullot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piipe.
      Kissapullot ovat ihan Alkon valikoimista, ainakin josjus olleet ;)

      Poista
  5. Voi miten kauniita, keväisiä kuvia, ihanan värikästä!

    VastaaPoista