intialainen sanonta
Viikko taas lähes pulkassa, vauhtiin päästyään syksy lähenee hurjaa vauhtia. Mutta ei se mitään jos ilmat pysyvät näin kauniina ja kuivina, tällaista vaan koko syyskuu ja sitten pikku pakkaset, ei vettä räntää ja loskaa (ja kurahousuja...).
Olen kyllä nauttinut kauniista ja lämpimästä syyskuun säästä, ja muutenkin ihailen ilman kuulautta ja matalalta tulevan valon kauneutta. Valokuvaukseen tämä matalalta tuleva lämminsävyinen valo on ihanteellinen, ainakin näin maallikon silmin. Se tuo valon ja varjon erot hyvin esille ja syksyisten peltojen ihanan lämpimät värit. Työmatkoillakin katselen koko ajan että "tostakin sais kivan kuvan" ja viime päivät olenkin ajellut kamera apukuskin penkillä ja varannut aikaa pysähdyksille. Nyt illalla olin valokuvaavan ystävän kanssa ajelulla, kaffeilla ja kuvailemassa, hämärä vaan laskeutui yllättävän nopeasti. Sovittiin jo uudet treffit samoissa merkeissä. Keräsin mahtavan kimpun auringonkukkia lähikaupungin pellolta, josta saa luvan kanssa poimia itselleen kotiin tuomisia, ajattelin viedä töihinkin silmäniloa.
Nemo kissanen on pysytellyt lähituntumassa kotiinpaluunsa jälkeen, mutta...äsken kun tulin kavausreissusta kotiin löysin sen seikkailemasta maantien tuntumasta. Huh huh, ei se tainnutkaan oppia mitään seikkailustaan. Otin siis kisun kiinni ja toin autokyydillä kotiin, surkeasta mourunasta huolimatta. Mutta voi olla ettei kannettu kissa kotona pysy....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti