sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Isänpäivää...

"Valta ei koskaan ole hyvä ellei sen haltija ole hyvä."
- Martin Luther King -

Isänpäivän kunniaksi meillä oli koko perhe kasassa, tytär tuli Turusta jo perjantaina ja poika Vantaalta tänään sunnuntaina, kyllä tuntui mukavalta. Syötiin yhdessä ja käytiin hautausmaalla isäni haudalla ja sen jälkeen kahviteltiin pojan omakätisesti (pienellä avustuksella) tekemän kakun voimin, oli muuten hyvää! Kiva että tyttöystävän myötä poikakin on uskaltautunut tällaisia tekemään.  Myös tekemäni voileipäkakku maistui varsinkin miesväelle. Molemmista kakuista riitti vielä kotiinvietävääkin molemmille nuorille.
 Jälkeenpäin katseltiin vanhoja loma- ym kuvia tv ruudulta, hauskoja muistoja kotoa ja maailmalta. Kissatkin olivat päässet kuviin mukaan, tosin Nemoa ei tällä levyllä vielä näkynyt mutta nuori Into Konstan ja Jassun kanssa oli esillä. Kyllä taas huomasi kuinka aika ja elämä kuluu nopeasti, niimpä siitä pitääkin nauttia nyt eikä vasta joskus tulevaisuudessa.




Näiden herkkujen voimin mukavaa viikonalkua kaikille1

Pakko lisätä vielä että vanhapari kävi leffassa verestemässä nuoruusmuistoja uuden Bond elokuvan  Spectren myötä, sikäli verestämässä että ensimmäisillä treffeillä silloin joskus käytiin myös leffassa katsomassa Bondia ja siitähän on jo kolmisenkymmentä vuotta... Tämä oli ihan katsomisen arvoinen, vanhaan Bond henkeen tehty toimintapläjäys, suosittelen jos sellaisista tykkää ;).

4 kommenttia: