"Kissat tulivat maailmaan kumoamaan sen harhaluulon, että kaikki on luotu palvelemaan ihmista."
Paul Grey
Tänään aurinko nousi klo 9.23 ja laskee klo 15.27, päivän pituus on siis 6h ja 4minuuttia, näin siis Helsingin seutuvilla. Lyhyt on päivä, vaikka kai on jo jokusen minuutin pidentynyt talvipäivänseisauksen jälkeen. Ja jos käyttäytyy niin kuin minä, päivä on vieläkin lyhyempi. Uni nimittäin katkesi yöllä kesken, joten lueskelin 2-3 tuntia. Niimpä sitten aamulla heräsin kun mies oli lähdössä töihin, iltavuoroon, surautin aamusmoothien ja sen nautittuani menin caputsinomukin kanssa takaisin peiton alle. Lueskelin jonkun aikaa ja otin pikku tirsat...näin ollen päiväni on paaljon lyhyempi kuin tuo virallinen aika. Mutta minulla ei ole kiire minnekään ja koko päivä ja ilta aikaa hoitaa ne kotihommat joita nyt sattuu aina olemaan. Nyt olen kuitenkin jo käynyt kaupassa viikonloppua varten ja kantanut imurin keskelle lattiaa, ihan kohta sytytän takkaan tulen ja sitten imuroin roskat pois, eikö ole hyvä suunnitelma. Ja siinäpä ne tämän päivän tärkeimmät hommat taitaa ollakin, jotain sapuskaa kun vielä saan aikaiseksi niin voinkin taas keskittyä lukemaan. Lyhyt, mutta hyvä päivä. Älkää töissä käyvät ihmiset hermostuko näistä jutuista, pian minäkin taas palaan ruotuun.
Miniamarylliksen lisäksi minulla on minihyasinttejä.