tiistai 17. joulukuuta 2013

17. luukku

"Annoin kissalle käskyn, ja kissa antoi sen hännälleen."
kiinalainen sananlasku

Tänään on ollut ohjelmaa; miehellä oli vapaapäivä joten käytiin vähän isommilla ruokaostoksilla ja tulihan siinä samalla vähän muutakin hankittua. Iltapäivän puolella menin työpaikalle joulukahville. Olipa mieltä ylentävää huomata kuinka helposti sitä sujahtaa mukaan vanhoihin juttuihin, niin lasten kuin aikuistenkin. On se minun paikkani vielä siellä tallella, ihan kuin ei olisi poissa ollutkaan. Tuntuu niin hyvältä, kai sitä välillä täällä kotona kököttäessään tuntee itsensä vähän ulkopuoliseksi kaikista työelämän asioista, vaikka tämä vain tilapäistä onkin. Joulumieli kasvoi roimasti kun juttelin niiden pikkuihmisten kanssa joulusalaisuuksia. Lähtiessäni kun halasin työkavereita hyvän joulun toivotuksin, sanoi eräs pieni tyttö: Eikö lapset saa haleja." Niin sitten halattiin koko porukka <3.


2 kommenttia:

  1. Olipa ihanasti sanottu pikkuiselta tytöltä! Siinä ei sitten varmasti muu auttanut kuin halata ja lujaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten suustahan se totuus tulee, niin hyvässä kuin vähemmän hyvässä ;) ja kyllä halattiin!

      Poista