sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

"Vaikea uskoa, mutta jotkut väittävät kissojaan melkeinpä ihmismäisiksi- ja pitävät sitä kohteliaisuutena! Kissat ovat melko herkkiä olentoja ja niillä on kaikenlaisia vaivoja, mutta en ole koskaan kuullut niiden kärsivän unettomuudesta."
Joseph Wood Krutch

Tänä aamuna tuntui ensimmäisen kerran kesäisen lämpimältä, hyttyset tosin ovat edelleen maisemissa ja tunkevat heti myös tänne sisälle kun terassin ovi jää auki. Matonpesukin odottaa ja viimeistään silloin iskevät verenhimoiset paarmat, mutta minkäs teet ja joka tapauksessa nyt on loma! Neljä viikkoa hitaita aamuja, aamukahvittelua ulkona tai sateen sattuessa sängyssä peiton alla, mikään ei ole ihananpaa kuin kiireettömyys ja aikatauluttomuus. Pilviäkin voisi pongailla, tänään muuten taivaalla ei , ainakaan vielä, näy muita kuin hahtuvapilviä sinisellä taivaalla!
Pionien kukinta on tänä vuonna myöhässä viime vuoteen verrattuna, mutta kymmenet nuput paisuvat päivä päivältä ja pian avautuvat.







 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti