Kalimera...

Terveiset Kreetalta! Matka on ohitse, mutta ajatukset viipyilevät vielä meressä, vuorissa, tuoksuissa ja kaikissa mukavissa lomamuistoissa.
Säät olivat vaihtelevat; aurinkoa, pilviä ja vähän sadettakin, mutta ennen kaikkea lämmintä , niin fyysisesti kuin tunnelmaltaan. Kreetalla puhalsi mennä viikolla sirokkotuuli Afrikasta joka toi mukanaan punaista Saharan hiekkapölyä ja sai meren pauhaamaan voimalla. Olen aina pitänyt itseäni enemmän järvi-ihmisena, mutta aaltojen pauhu ja liike ovat lumoavat kaikessa voimassaan.
Pilviset päivät olivat myös omiaan retkille ja niimpä vuokrasimme auton ja lähdimme ajelemaan. Tuosta päivästä tulikin kohokohta koko viikolle, näimme mahtavan upeita rantoja ja vuoristomaisemia, puhumattkaan loputtomista oliivipuulehdoista. Kapeiden serpentiiniteiden ajelu oli jännää puuhaa, vaikka kartturin paikalla istuinkin. Paikoin tie oli niin kapea ettei kaksi autoa olisi mahtunut rinnan, onneksi oli levennyksiä eikä pahimmissa paikoissa tullut ketään vastaan. Ja pitkälti vastaantulijatkin olivat turisteja jotka ajelivat yhtä varovasti kuin mekin, toisin kuin paikalliset papparaiset lava-autoillaan, lastinaan milloin lampaita, milloin heinäpaaleja. Siinä sitten samalla yritettiin vielä katsella maisemia, mutta parasta oli aina pysähtyä ja antautua vain henkeäsalpaaville näyille. Ajon aikana näkyi välillä vuohia, jotka söivät jotain pystysuoralla vuorensinämällä ja jos jalka olisi lipsahtanut olisi tuo oiva kiipeilijä pudonnut suoraan autotielle.
Kreetasta riittää varmasti juttua useampaankin postaukseen, mutta kyllä minä taas muistan miksi haluan aina uudelleen Kreikkaan, tämä reissu kun taisi olla jo yhdestoista kyseiseen maahan ♥. Onneksi siellä riittää paikkoja ja nähtävää.

Kotiintulo on myös aina mukavaa ja varsinkin nyt onni potkaisi kun täälläkin on ihanan kesäistä ja lämmintä, toisin kuin silloin kun matkaan lähdettiin.
Kotipihassa kaikki rehottaa, myös nurmikko ja ruukkukukat olivat hieman vettä vailla, talkkari ei ollut huomannut kastella vaikka muuten kaikki olikin kunnossa. Into tuli heti vastaanottamaan kun ajettiin pihaan, eikä tällä kertaa osoittanut edes mieltään poissaolon vuoksi. Nemo olikin hiukan erikannalla, käänsi vain selkänsä kun yritin leperrellä. Mutta nyt aamulla Nemokin jo puski ja puski ja taisipa vähän kuolatakin. Into makoili jo illalla sylissäni nautiskellen läheisyydestä ja yöllä tuli päälleni nukkumaan, mistä sitten valui viereen ja siinä sitten nukuttiin kylki kyljessä, varmasti molemmat yhtä tyytyväisinä.
Arki alkaa taas, mutta mikäs sen parempaa!