se tekee onneen loven, kun jättää häntänsä väliin oven.
Mutta silloin kun elämä surkeelta näyttää,
on ainakin hyvä syy ruokakuppia täyttää."
- kirjasta Kissan kosketus -
Torstaina ennen juhannusta sain tiedon isän elämän päättymisestä. Vaikka sitä jo tiesi odottaa, tieto iski kuin moukari sillä hetkellä. Juhannusta on vietetty läheisten kesken surullisissa mutta jollain tapaa myös seesteisissä tunnelmissa, muisteltu, naurettukin, mutta ennen kaikkea nautittu rakkaiden lohduttavasta läheisyydestä. Itku on ollut herkässä, muttei kuitenkaan päällimmäisenä eikä musertavana, vaan helpottavana ja luvallisena. Näin se menee, kyllä tästäkin selviydytään, yhdessä.
Juhannuspäiväniltana kun yhteisen ruokailun, Trivial Pursuit matsin ( me voitettiin, siis vanha pari vs 2 x nuoripari) ja saunan jälkeen makoilin lepuuttamassa jomottavaa koipeani aloin katsella tv:stä jälleen kerran Abban musiikkiin perustuvaa leffaa Mamma Mia. Abban musiikki kuuluu oleellisena osana omaan nuoruuteeni, aikuiseksi kasvun vaiheeseen, ja eilen lieneekö johtunut kaikesta muusta, biisit kolahtivat ja liikuttivat minua melkein kohtuuttoman paljon. Onneksi katselin leffaa yksin ja sain nyyhkiä rauhassa. Niin paljon muistoja ja tunteita liittyy noihin kappaleisiin, mm Chiquitita, Our Last Summer ja Slipping Through My Fingers; nuoruuden rakkaudesta lasten kotoa muuton haikeisiin hetkiin. Ei voi muuta sanoa kuin että itku tekee hyvää, kunhan pysyy kohtuudessa niinkuin monessa muussakin asiassa. Tunteiden juhannus kerrassaan.
Mukavaa juhannuksen jälkeistä elämää ihan jokaiselle!
