"Kissa saattaisi hyvinkin olla ihmisen paras ystävä, mutta se ei alentuisi myöntämään sitä."
- Doug Larson -
Töisssä on ollut melko vauhdikas viikko: pikkujoulut, joulukirkko ja itsenäisyyspäivän vastaanotto ja lisäksi olen seikkaillut peikkona tonttukaverin kanssa päiväkodin joulukalenterin merkeissä. Vielä on edessä joulujuhlat... Mietin työkavereiden kanssa miksi joulukuulle on ahdettu niin paljon kaikenlaista, olisi mukava vain nautiskella joulun lähenemisestä askarrellen ja vaikka leipoen ilman jatkuvia paineita kaiken maailman pippaloista ja ylimääräisistä paperihommista ... ensi vuonna voisi yrittää rauhoittaa joulukuun mukavaksi joulun odotteluksi, jos tätä taas muistaa kun suunnitellaan tulevaa kautta. Mutta nyt on vapaa viikonloppu edessä!
Pääsin tänään aikaisin töistä ja hain omaksi ilokseni kukkakaupasta kauniin kimpun, vaikka kyllä miehen viime viikolla tuomat ruusutkin ovat vielä ihan kauniita. Kotiin tultuani vaihdoin ystävän kanssa kuulumiset puhelimessa, sitten tein pikasiivouksen. Nyt vielä lohisalaatti jääkaappiin tekeytymään ja sitten voinkin heittää vapaalle ja keskittyä mainioon islantilaiseen dekkariin...
Oikein mukavaa pyhää ja viikonloppua!
Lukuvuorossa: Arnaldur Indridason: Ääni kuin enkelin, Gummerus 2006, kirjastosta
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työviikko. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. joulukuuta 2014
perjantai 17. lokakuuta 2014
Monen moista....
"Kissat ja naiset tekevät mitä huvittaa. Miesten olisi syytä vain rentoutua ja totutella ajatukseen."
- Robert A. Heinlein -
Viikko on ollut aika haipakkaa. Töissä on ollut vähän erilainen viikko syyslomasta johtuen, siis vähemmän lapsia ja enemmän rästihommia hoidettuna, hyvä näin. Viikkoon on mahtunut myös koulutusta ja tänään illalla vielä teatteria työkavereiden kanssa. Kävimme katsomassa Studio Pasilassa Marie Jonesin Pikavoitto näytelmän, helpon rahan huokuttamia naisia esittävät Mari Perankoski ja Miina Turunen. Jones on kirjoittanut myös maan mainion näytelmän Kiviä taskussa, joka on vetänyt jo yli kymmenen vuotta täysiä katsomoita rooleissa Martti Suosalo ja Mika Nuojua. Tämäkin ollaan muutama vuosi sitten käyty työporukalla katsomassa.
Tämän mukavan erilaisen viikon päättää huomenna retki Tampereelle kissakahvila Purnauskikseen, ja hyvässä seurassa tietenkin.
Mukavaa viikonloppua!

| Viime vuonna lokakuun 19. päivä näytti tältä, tänä syksynä ei ole näillä kulmilla lunta nähty. |
| Inton söpöilyä vuosi sitten ♥ |
perjantai 26. syyskuuta 2014
Kaksi kuusi yhdeksän...,
"Annoin Kissalle komennon ja Kissa antoi sen hännälleen."
- Kiina -
Tänään on ainoa päivä vuodesta jolloin päivämäärä ja järjestysluku ovat samat, siis 26.9. on vuoden kahdessadaskuudeskymmenesyhdeksäs päivä. Eipä tuolla tiedolla virkaa taida olla, mutta tulipahan nyt tiedoksi teillekin.
Työviikkoni on ollut tapahtumarikas ja kulunut vauhdilla. Olen ohjannut yhtä työelämään tutustujaa, eli kuudesluokkalainen tyttö oli meillä tämän viikon tutustumassa päiväkodissa tehtävään työhön. Lisäksi sain ohjattavakseni lähihoitajaopiskelijan päiväkotijaksollaan, tätä jatkuukin nyt seuraavat kaksi viikkoa. Näiden lisäksi aloitti yksi uusi lapsi, jonka ensikosketus päiväkotiin tuli tällä viikolla. Uusia ihmisiä on siis tullut taloomme melkein urakalla, joka lisää jonkin verran lasten levottomuutta ja itse olen yrittänyt työn ohessa muistaa kertoa mitä kulloinkin tapahtuu ja missä opiskelijoiden olisi tarpeen olla. Meillä oli myös torstaina normaalista poikkeavaa päiväohjelmaa, sillä pihallemme nousi tiipii. Eikä mikään leluteltta, vaan "oikea" perhekäyttöön riittävä jättitiipii tulisijoineen kaikkineen. Päivä oli mahtava, ensin katselimme ikkunasta tiipiin pystytystä ja sitten pääsimme pihalle, missä viriteltiin nuotio tiipiihin ja sillä aikaa pidettiin laukkakisat keppihevosilla. Kun tulet oli saatu kunnolla palamaan, päästiin telttaan nuotiopiiriin, laulettiin inkkarilauluja rummun säestyksellä ja paistettiin nakkeja ja vaahtokarkkeja, aivan upea aamupäivä. Ja leikit tiipiissä jatkuivat iltapäivällä, pojat metsästivät kuviteltuja hirviä ja poroja ja paistoivat lihaa nuotiollla (joka silloin oli ollut sammuneena pari tuntia). Tästä puhutaan varmasti pitkään ja hienointa on että tämä upea kokemus järjestyi erään lapsen vanhempien avulla, tiipii on heidän harrasteensa ja kesämökkinsä. Ja jatkostakin oli puhetta, keväällä ehkä pihalle nousee cowboykylä. Anteeksi pitkä sepustus, mutta olen innoissani.
Kotihommat on vähän retuperällä, siivota pitäisi ja ikkunatkin on pesemättä... no, katsotaan mitä saan viikonloppuna aikaan, olen lempeä itselleni. Kissat pelästyivät kai kylmää kun ovat viettäneet paljon enemmän aikaa kotona, pääasiassa nukkuen. Kotiuduttuani tänään ulkoilin hetken Nemon ja Inton kanssa, jotka kömpivät unisina ylös sängystämme kun kolistelin ovesta sisään. On ne sellaisia mammanpoikia, aina siellä missä mammakin ♥
Rattoisaa viikonloppua kaikille!

| Syysasterit kukkivat edelleen |
| Sienet ovat vallanneet kannon |
| Jalokurjenpolvessakin on vielä muutama kukka |
| Nemo tarkkana |
| Into vaaniii :) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)