lauantai 11. elokuuta 2012

"Kissoissa on se vika, ettei nissä ole lainkaan tahdikkuutta."
P.G.Wodehouse

Koko perhe kotona, tai siis oli, nuoriso meni jo. Mutta pitkästä aikaa ruokapöydässä oli kaikki neljä paikalla yhtä aikaa ja sen kunniaksi meillä syötiinkin oikeaa lähiruokaa. Nuorten vielä nukkuessa kävimme sienimetsässä ja saatiin sen verran ihania keltavahveroita että soosin sain aikaan. Omasta maasta kaivettiin perunat ja kasvimaasta salaattiaineet, grillipihvit oli hankittu lähikaupasta :). Kyllä muuten maistui ihanalle. Nyt alan tehdä pitsataikinaa perinteiseen lauantai-illan herkkuun, saapa nuoretkin syödä kun joskus kotiutuvat.



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti