Lauantai ja superkuu...

"Kissat voisivat olla luomakunnan valtiaita, mutta ne eivät viitsi nähdä vaivaa."
tuntematon

Helteet ovat hellittäneet otettaan, mutta mukava kesän lämpö jatkuu ja siitä kannattaa nyt nauttia. Huomasin myös että tänään on superkuu ja taidan yrittää kuvata sitä, illalla pitäisi olla pilvetöntä. Elokuun pehmeät kuutamoillat ovat samettisia hämäryydessään, alkaa olla aika kaivaa kynttilät lyhtyihin, ihanaa.
Eilen tuli tv:stä elokuva Suden vuosi ja se teki minuun voimakkaan vaikutuksen. Elokuva perustuu Virpi Hämeen-Anttilan saman nimiseen romaaniin ja sen on ohjannut Olli Saarela. Olen lukenut joitakin Hämeen-Anttilan kirjoja ja pitänyt hänen varmasta, jollain tavalla yksinkertaistetusta tyylistään. En ole kuitenkaan lukenut Suden vuotta, enkä ollut edes huomannut että tällainen elokuva on tulossa ennen kuin se alkoi ja olin sattumalta kanavalla, mutta jäin katsomaan jo ensi sekunneista oudon mielenkiintoista tarinaa. Huh, melkein kylmät väreet kulkivat hetkittäin iholla, upea ohjaus ja upeat näyttelijät Krista Kosonen ja Kari Heiskanen, olen myyty. En ole ennen tutustunut Olli Saarelan töihin, johtuen ehkä hänen yksityiselämänsä vähän epämääräisistäkin käänteistä, mutta nytpä taidan sen tehdä ja joudun toteamaan ettei ole koiraa karvoihin katsominen. Suurin kiitos tietysti alkuperäiskäsikirjoitukselle hienosta sairauden ja epäsovinnaisen rakkauden kuvauksesta. 
Olen selaillut sillä silmällä paikallisen kansalaisopiston syksyn ohjelmistoa josko sieltä löytyisi jotain uutta ja mielenkiintoista. Ja kyllähän sieltä löytyy, täytyy vielä miettiä mikä olisi sellaista ettei  mielenkiinto loppuisi muutaman kerran jälkeen, vaan jaksaisi innostaa pitkään tai veisi vaikka ihan uuteen maailmaan. Kerron sitten kun aika on...
Kissat ovat pysytelleet kotikulmilla, eikä pojan muuttokaan ole niihin kummemmin vaikuttanut. Nemo kyllä käy välillä mouruamassa hänen huoneessaan, mutta syytä siihen en tiedä sillä pojan käydessä kotona ei Nemo kuitenkaan reagoi erityisesti. Parin viikon kuluttua tytär lähtee kimpsuineen ja kampsuineen kohti Reykjavikia, jännä paikka meillekin.
Tuoksuherneet joita esikasvatin huonoin tuloksin sisällä vähän liiankin aikaisin, ovat alkaneet kukkia. Ne muutamat taimet jotka jäivät henkiin levittävät nyt ihanaa tuoksuaan terassille ja ohikulkijoille, tykkään niin niiden herkkyydestä. Juhannusruusukin intoitui vielä kukkimaan muutamalla kukalla ja Syysleimukukat aloittelevat upeaa kukintaansa nekin. Syysleimujen tuoksusta minulle tulee aina syksy mieleen, tänä vuonna ne ovat kovin aikaisessa.

Tuoksuvaa lauantaita ystävät, olkoon se tuoksu sitten kukkien, saunan tai vaikka lauantai-illan pitsan tuoksu!

Lukuvuorossa:
Tuuli Rannikko: Surmakierre, Gummerus 2007, kirjastosta