Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuva. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste elokuva. Näytä kaikki tekstit

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Pienet ilot...

"Aina se on siellä, missä ei saisi.
Ja vaatteet on täynnä karvaa sen turkista.
Mutta kukapa ei kissaa rakastaisi, 
vaikka joskus outo tuoksu iskee nurkista."
-edelleen kirjasta Kissan kosketus-

Kaikki on aina niin suhteellista ja näkökulmasta kiinni, niin ilot kuin surut. Minä iloitsin suuresti siitä että pääsin eilen illalla elokuviin mieheni kanssa, kun on yli kolme viikkoa kököttänyt kotosalla nauttii jopa siitä että pääsee katsomaan niinkin pöhkän kohelluksen kuin Luokkakokous on, pääasia että oltiin "ulkona", jeee. Yönkin nukuin kohtalaisesti, eli elämä melkein hymyilee. 
Tänään tein pienen pihakierroksen Inton seuraillessa touhujani, sieltä kuvat.


Siperianhernepuu kukkii

Ensimmäinen juhannusruusun kukka kiinnostaa monenlaisia ötököitäkin

Elän toivossa että unikon nuput joskus avautuu



Into merkkaa maitokärryt: mun





Nyt taas uni maistuu sisällä ♥

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Sopivasti sunnuntaina....

"Jos venyttelystä maksettaisiin, kissat olisivat rikkaita."
-Afrikka-

Tänään ulkoiltiin ihanassa auringonpaisteessa, siis isäntä leikkasi nurmikkoa ja me Inton kanssa naatiskeltiin, leikittiin, laitettiin pyykit narulle yms mukavaa.
Iltapuolessa käytiin taas leffasssa. Kotimaista tälläkin kertaa, Juha Lehtolan ohjaama draamakomedia Aikuisten poika. Surullisesta aiheestaan huolimatta elokuva on vauhdikas ja elämänmyönteinen, osaltaan tähän varmasti vaikuttavat loistavat konkarinäyttelijät Kari Hietalahti, Esko Salminen, Sulevi Peltola, Tommi Korpela sekä nuorta orvoksi jäävää Oliveria näyttelevä Esa Nikkilä. Kannatti käydä katsomassa. Seuraavaa leffaa odotellen...









Mukavaa viikonalkua!




sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Syyskuun suloinen sunnuntai...

"Hyvä ihminen ruokki ensin kissansa ja käy vasta sitten itse ruokapöytään."
-Heprea-

On ollut kerrassaan kaunis viikonloppu! Oikein houkuttaa ulkona puuhailuun ja metsissä kuljeskeluun.
Perjantaina kävimme sienestämässä ja löysimme kanttarellejä ja herkkutatteja. Ensin mainitut syötiin eilen pitsassa ja tatit kuivasin. Olen aikaisemmin kuivannut vain suppilovahveroita ja minun halpiskuivurilleni tatit olivatkin aikamoinen haaste. Siis kesti pitkäään... mutta ovat nyt tuoksuvina kuivina suikaleina purkissa odottamassa lisää kavereita. Juuri äsken kävimme taas metsässä sienet mielessä, emmekä löytäneet mitään, ei yhtään mitään. No, eväskahvit kuitenkin juotiin ja onneksi oli kamera mukana, ainahan voi kuvata ♥.
Eilen kokeilin myös uusia betonimuottejani ja myös joitain muita. Tänään aamulla innoissani aloin niitä irrotella ja: aivan liian aikaisin, kaikki vähän kärsivät hätäisyydestäni...uusi yritys! Laitan kuvia sitten kun olen niihin itsekin tyytyväinen.
Tänään iltapäivällä kävimme mieheni kanssa pitkästä aikaa elokuvissa. Perjantaina sai ensi-iltansa Tuomas Kyrön romaaniin perustuva Dome Karukosken ohjaama Mielensäpahoittaja. Antti Litja teki loistavan pääroolin, vaikka niin usein mielensä pahoittikin, tässä kirjan tyyliä uskollisesti noudattavassa hyvän mielen leffassa. Tykkäsin. Nyt odotan innolla Miika Nousiaisen romaaniin perustuvaa leffaa Vadelmavenepakolainen jonka ensi-ilta on lokakuun alussa. Ja  pari muutakin kotimaista olisi nähtävä vielä; Kesäkaverit ja Aikuisten poika. Taisi tulla leffabuumi.
Kissat nauttivat takakesästa, luuhaavat ulkona yöt ja melkein päivätkin. Onneksi käyvät välillä näytillä, ettei mamma huolestu.






Mainitsin jokin aika sitten lukuvuorossa olleen kirjan Tummanhopeinen meri (kirj. Susan Fletcher).
Kirja oli lumoava, sadunomainen kertomus karun saaren ihmisistä iloineen ja suruineen ja salaperäisetä kalamiehestä joka eräänä yönä huuhtoutuu rantaan. Suosittelen.

Nyt lukuvuorossa:
Fredrik T. Olsson, Ketjureaktio, Tammi 2014, kirjastosta

Mukavaa viikonalkua auringon paisteessa!



lauantai 9. elokuuta 2014

Lauantai ja superkuu...

"Kissat voisivat olla luomakunnan valtiaita, mutta ne eivät viitsi nähdä vaivaa."
tuntematon

Helteet ovat hellittäneet otettaan, mutta mukava kesän lämpö jatkuu ja siitä kannattaa nyt nauttia. Huomasin myös että tänään on superkuu ja taidan yrittää kuvata sitä, illalla pitäisi olla pilvetöntä. Elokuun pehmeät kuutamoillat ovat samettisia hämäryydessään, alkaa olla aika kaivaa kynttilät lyhtyihin, ihanaa.
Eilen tuli tv:stä elokuva Suden vuosi ja se teki minuun voimakkaan vaikutuksen. Elokuva perustuu Virpi Hämeen-Anttilan saman nimiseen romaaniin ja sen on ohjannut Olli Saarela. Olen lukenut joitakin Hämeen-Anttilan kirjoja ja pitänyt hänen varmasta, jollain tavalla yksinkertaistetusta tyylistään. En ole kuitenkaan lukenut Suden vuotta, enkä ollut edes huomannut että tällainen elokuva on tulossa ennen kuin se alkoi ja olin sattumalta kanavalla, mutta jäin katsomaan jo ensi sekunneista oudon mielenkiintoista tarinaa. Huh, melkein kylmät väreet kulkivat hetkittäin iholla, upea ohjaus ja upeat näyttelijät Krista Kosonen ja Kari Heiskanen, olen myyty. En ole ennen tutustunut Olli Saarelan töihin, johtuen ehkä hänen yksityiselämänsä vähän epämääräisistäkin käänteistä, mutta nytpä taidan sen tehdä ja joudun toteamaan ettei ole koiraa karvoihin katsominen. Suurin kiitos tietysti alkuperäiskäsikirjoitukselle hienosta sairauden ja epäsovinnaisen rakkauden kuvauksesta. 
Olen selaillut sillä silmällä paikallisen kansalaisopiston syksyn ohjelmistoa josko sieltä löytyisi jotain uutta ja mielenkiintoista. Ja kyllähän sieltä löytyy, täytyy vielä miettiä mikä olisi sellaista ettei  mielenkiinto loppuisi muutaman kerran jälkeen, vaan jaksaisi innostaa pitkään tai veisi vaikka ihan uuteen maailmaan. Kerron sitten kun aika on...
Kissat ovat pysytelleet kotikulmilla, eikä pojan muuttokaan ole niihin kummemmin vaikuttanut. Nemo kyllä käy välillä mouruamassa hänen huoneessaan, mutta syytä siihen en tiedä sillä pojan käydessä kotona ei Nemo kuitenkaan reagoi erityisesti. Parin viikon kuluttua tytär lähtee kimpsuineen ja kampsuineen kohti Reykjavikia, jännä paikka meillekin.
Tuoksuherneet joita esikasvatin huonoin tuloksin sisällä vähän liiankin aikaisin, ovat alkaneet kukkia. Ne muutamat taimet jotka jäivät henkiin levittävät nyt ihanaa tuoksuaan terassille ja ohikulkijoille, tykkään niin niiden herkkyydestä. Juhannusruusukin intoitui vielä kukkimaan muutamalla kukalla ja Syysleimukukat aloittelevat upeaa kukintaansa nekin. Syysleimujen tuoksusta minulle tulee aina syksy mieleen, tänä vuonna ne ovat kovin aikaisessa.









Tuoksuvaa lauantaita ystävät, olkoon se tuoksu sitten kukkien, saunan tai vaikka lauantai-illan pitsan tuoksu!

Lukuvuorossa:
Tuuli Rannikko: Surmakierre, Gummerus 2007, kirjastosta