tiistai 10. joulukuuta 2013

10. luukku

"Lemmikkieläimet ovat kummallisia.
Koirat katsovat meitä ylöspäin.
Kissat katsovat meitä alaspäin.
Siat kohtelevat meitä tasavertaisina.
Winston Churchill

Eilinen päivä meni vähän alavireisissä tunnelmissa huonosti nukutun yön jäljiltä, mutta tänään on taas pirtsakampi päivä. Suunnitelmissa on lähteä tervehtimään vanhempiani Järvenpäähän ja sen jälkeen vielä illansuussa, jos puhtia riittää, mennä elokuviin katsomaan Isänmaallinen mies. 
Vaikka nukkuminen jäi vähiin toissayönä, käytin ajan hyödyksi ja luin Maeve Binchy romaanin Seitsemän talvista päivää. Tykkäsin kovasti niin kuin muistakin saman kirjailijan kirjoista, niiden seesteisestä ja lämpimästä tunnelmasta.
Viime päivien pakkasten myötä on kissojen lempipaikaksi osoittautunut takan päällinen. On ollut hauska seurata kuinka siitä välillä jopa taistellaan; toinen takan päällä ja toinen yläkerran rappusissa kiivaasti tassulla huitoen rappujen välistä. Mutta ensin ehtinyt on vain siirtynyt vähän tassun ulottumattomiin ja kääntänyt kylkeä; nopeat syövät hitaat jos toinen menee ensin ruokakupille ja vasta sitten haluaa tassuja lämmittelemään niin voi voi. 

 Nemo yleensä ehtii ensin , koska jostain syystä Intolle ruokakupilla käynti on ensisijaisen tärkeää... mutta kyllä Intokin aika mukavan paikan itselleen löysi.


Tänä aamuna oli aivan upea aamurusko.

2 kommenttia:

  1. Lämpö ja ruokakuppi, siinähän ne tärkeimmät! Ja hyvä uni, se vasta tärkeä onkin. Mukavaa päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, elämän tärkeät asiat. Mukavaa päivää myös sinulle ja Helmille.

      Poista