perjantai 8. marraskuuta 2013

Sateen jälkeen

"Kissan mielipide talon lämpimimmästä paikasta on lähes erehtymätön."
Aldous Leonard Huxley

Aamuyöstä kuuntelin sateen kohinaa, kyllä sitä tulikin, kotitie on valtavien lätäköiden vallassa. Tiedän sen siitä että tänään aamulla aikaisin mies lähti kuskaamaan minua fysioterapeutille saamaan ohjeita jumppailuun. Aikaisin, siis jo ennen kahdeksaa, koska nyt kotona ollessani olen nukkunut tuonne yhdeksään ja ylikin. Mutta uni on kyllä usein tullut vasta aamupuolella yötä, joten olen nauttinut siitä ettei ole kiirettä mihinkään. Oli mukava saada tietoa siitä missä mennään, olenko ns. "aikataulussa" toipumiseni suhteen ja miten pian mitäkin olisi tehtävissä. Sain kuulla että kaikki on ihan hyvin ja aikataulussa, ja hyviä jumppaohjeita vielä evääksi kotiin. Jäi hyvä mieli reissusta vaikka polvi vähän tykkäsikin huonoa kaikesta siitä vääntelystä ja vemputuksesta.
Tänään en siis jumppaa enempää, mutta ajattelin leipoa pipareita. Taikina on ollut pakkasessa odottamassa jo jokusen viikon, tosin olen sieltä vähän pihistänyt välillä makeannälkääni... Pipareiden paistamisesta leviää niin ihana tuoksu koko taloon ja sitten voinkin taas fiilistellä uuden joululehden parissa joka kauppareissulla jotenkin kärryihini eksyi.


4 kommenttia:

  1. Pipareissa on parasta taikina! Sitäkö sieltä olet käynyt napsimassa? Jos niin, niin ei ole ihme! Mukava varmasti kuulla, että toipuminen on aikataulussaan.

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä että piparitaikina on parempaa kuin paistetut piparit. Onneksi sitä jäi vielä pakastimeen ... ;)

    VastaaPoista
  3. Uskon että on piinallista kun haluis tehdä kaikkee kivaa ja päästä liikenteeseen mut ei voi !
    Onneks sun kädet pelaa...söpö asetelma aikaisemmassa postauksessa.
    Muistathan kurahousurumban töissä...sitä se arki nyt on ...:D Ei aina naurata.
    Oi voi...ylen ankeeta on myös pimeällä nousta ja pimeellä palata kotiin...muuta ei jaksa kun lukea ja vähän tehdä käsitöitä...ja vähän liikkua.
    Kärsivällisyyttä sinne toivoen,
    Leena ja karvakakarat

    VastaaPoista
  4. Juu leenajapojat, juttelin tänään työkaverin kanssa puhelimessa ja tuli kyllä elävästi mieleen mitä se kurahousurumba on...eli on tässä kotona olossakin puolensa ;) vaikka tekeminen onkin rajoitettua. Kyllä tämä tästä, täytyy vaan välillä itselle muistutella ettei ole kiirettä, hiljaa hyvä tulee sanoo vanha sanontakin. Jaksamista sinulle sinne pimeään ja kuraan.

    VastaaPoista