"Kuvitelkaa, miten onnellista olisi, jos voisi omistaa koko elämänsä vain kissoille ja antautua kokonaan vain niiden tarkkailemiseen...."
Paradis de Moncrif
Minusta tuntuu että on taas se sydäntalven hetki, kuten joka vuosi, että aika pysähtyy. Tai minä pysähdyn, en pysty oikein keskittymään, en lue juuri mitään, päivät menee olla möllötellessä, teen tietysti jokapäiväiset ns. pakolliset hommat, mutta siinä se sitten onkin. Onneksi tiedän myös että tämä menee ohi, on ennenkin mennyt ja kevät alkaa tulla kohinalla. Olisiko tämä nyt vaikka sitten minun jokavuotinen downshifting hetkeni.
Eilen meidän ruokintapaikoilla oli oikein tirppusirkus, mahdoton kuhina koko päivän, oli tali-, sini-, pyrstötiaisia, punatulkkuja, tikkoja, taisipa närhikin piipahtaa mestoilla. On niitä hauska seurailla, otin oikein tuolin ikkunan lähelle ja kameran kanssa kyttäsin, kissat pitivät seuraa piirongin päällä, siinä meillä oli esitys kun sinitiaiset pullistelivat ja ajoivat muita pois höyhenten pöllytessä.
Pyysin vapaapäivää viettävän ystävän käymään ja ex tempore tein meille sitten savulohipastaa ja jälkkäriksi väkersin uudella arvontavoittovuoalla kakkutikkareita. Huhheijaa, olipa homma, en tiedä tuleeko tehtyä toiste, siis niitä tikkareita. Ei se palleroiden paisto mitään, mutta kuorrutus ja koristelu; ne pyöri tikuissaan tai tikku meni läpi, kupsahteli nurin kun kakku alkoi painaa, joka paikka oli kuorrutteessa, myös minä. Hyviltähän ne sitten kyllä maistuivat, mutta ehkä kuitenkin kakku kakkuna... jos joku haluaa ostaa hyvän vähän käytetyn kakkutikkarivuoan, ottakoon yhteyttä.
Näin muuten jo unta työssäolosta, ihan hyvää unta, ei mitään painajaista.
Lukuvuorossa: Shirley Conran, Pitsiä, Wsoy 1984, omasta hyllystä
