sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Sunnuntai leffa...

"Kissat ovat älykkäämpiä kuin koirat. Et voi pakottaa kahdeksaa kissaa vetämään rekeäsi."

Tänään on vietetty sunnuntaita leppoisissa merkeissä. Nukutttiin pitkään ja nautittiin aamukaffeet pitkän kaavan mukaan. Menin vielä takaisin peiton alle lueskelemaan ja vasta melkoisen myöhään sain repäistyä itseni ylös ja ulos. Ajattelin käydä keräämässä suppilovahveroita paikasta josta olen aina niitä löytänyt, mutta toisin kävi. Metsä oli kaadettu ja maa oli kuin jättiläisen kyntöpelto, ei siis sieniä, ei minkäänlaisia. Mutta mukavan metsäretken saaliiksi toin kotiin pussillisen sammalia (omasta metsästä tietysti) syksyn / talven askarteluihin. 
Iltapuolessa ajeltiin taas lähikaupunkiin kuinkas muuten kuin leffaan. Tällä kertaa käytiin katsomassa Miika Nousiaisen romaaniin perustuva Vadelmavenepakolainen jonka on ohjannut Leif Lindblom.  Nousiaisen loistava huumori näkyy ruotsalaisuuden ja suomalaisuuden kliseiden onnistuneessa käsittelyssä. Mainiot hahmot ja onnellinen loppu, tykkäsin.

Tässä vielä Inton näyte sunnuntai lököilystä ♥ 




Lukuvuorossa:
Nicolas Barreau: Pieni elokuvateatteri Pariisissa, Tammi 2014, kirjastosta


Mukavaa viikonalkua!

14 kommenttia:

  1. Voi noita Inton masuvilloja ♥
    Vadelmavenepakolaisen haluaisin käydä katsomassa, kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Into on pehmopoika, kirjaimellisesti ♥
      Oli hyvä, erilainen elokuva ja vielä hauskakin.

      Poista
  2. Tuollaisen hurmurin vieressä on varmasti mukava viettää lokoisaa sunnuntaipäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Into on ihan paras viekkukaveri ja Nemo tulee hyvänä kakkosena ♥♥

      Poista
  3. Oiskin ollut hyvä viikonloppu mennä leffaan. Harmi etten älynnyt :)
    ♥ Into ♥ Ihana köllijä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ehdit hyvin, jos Vadelmavenepakolaista ajattelit mennä katsomaan, sillähän oli vasta perjantaina ensi-ilta. Siinä pienessä teatterissa missä me ruukataan käydä, ei ole koskaan ruuhkaa, eilen meitä katsojia oli tusina ;)
      Into on parasta a-ryhmää ♥

      Poista
  4. Onpa Intolla kissanpäivät! :) Kunpa itsekin osaisi välillä ottaa yhtä rennosti.

    Mukavaa alkanutta lokakuun viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoppa muuta, olisi meillä ihmisillä oppimista kissoilta ;)
      Kiiitos Piipe, samoin sinulle!

      Poista
  5. Ihan totta tuo ajatus alussa! Ei me kissat niin tyhmiä olla. Ja Intolla on ollut oikea sunnuntai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottapa totta, ei voi kuvitella kissaa moisessa hommassa ;)
      Into osaa nautiskelun jalon taidon...

      Poista
  6. Ihana kikkuravatsa ♥ Tuo on elokuva jonka minäkin haluaisin nähdä ja nytpä taas muistan, etten ole muistanut kertoa mitä tällä hetkellä luen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Masukiharat on kyllä suloiset ♥
      Kannattaa mennä katsomaan. Minäkin unohdan välillä pitkiä aikoja laittaa lukemisiani näkyviin :)

      Poista
  7. Heh, minäkin olin sunnuntaina kaverin kanssa leffassa, katsomassa Mielensäpahoittajaa. Ei kai nähty aulassa? Vadelmavenepakolaisen traileri houkutti katsomaan elokuvan. Intolla on suloiset masukiharat, täytyy vähän rapsuttaa kuvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En huomannut sinua, mutta onhan se mahdollista että oltiin samassa paikassa.
      Into kiittää rapsutuksista ♥

      Poista