Pidä rakkaus sydämessäsi. Elämä ilman sitä on kuin auringoton puutarha kukkien kuihduttua."
- Oscar Wilde -
Ei paista aurinko ja kukatkin alkavat kuihtua; syksy, siltä tuntuu tänään. Muuten päivä on kyllä aurinkoinen, olen viettänyt sen tyttären seurassa ♥. Ollaan tehty kaikenlaista kivaa, kuten käyty kirpparilla, juteltu viksuja päivän polttavista aiheista ja katsottu hyvä, mutta rankka leffa Luihin ja ytimiin. Kissat ovat tyytyväisinä nukkuneet kotona kuivassa ja lämpimässä repsuttavien kätten ulottuvilla.
Viime torstaina olin myös viettämässä mukavaa päivää vanhan ystävän kanssa. Kävimme lounaalla kivassa pienessä ravintolassa, jonka nimikin muuten on Pieni ravintola, ostoksilla hauskassa lyhyttavarakaupassa ja parilla hyvällä kirppiksellä. Olin iloinen ja virkistynyt kun tulin kotiin ostosteni kanssa, ystävät ♥.
Tänään päivä jatkuu yläkerran siivoilun merkeissä; tytär käy läpi omia tavaroitaan ja minä katson vieressä;). Ollaan nimittäin lopultakin päätetty aloittaa remontti! Viikonloppuna kaatui jo pari seinää ja pian päästään maalaamaan. Olen ihan täpinöissäni, yökaudet suunnittelen värejä ja tapetteja, ja mietin miten tuunaan vanhoja huonekaluja. Tänään kirppikseltä tarttui mukaan vitosella mäntypuinen yöpöytä, eiköhän siitäkin hyvä tule. Kivaa kun päästään tekemisen alkuun, eikä ole kiirettä ja voi nähdä tuloksen. Kolme viikkoa töitten alkuun, ei siis ole aikataulua...
Mukavaa viikkkoa kaikille!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leffat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. syyskuuta 2015
sunnuntai 5. lokakuuta 2014
Sunnuntai leffa...
"Kissat ovat älykkäämpiä kuin koirat. Et voi pakottaa kahdeksaa kissaa vetämään rekeäsi."
Tänään on vietetty sunnuntaita leppoisissa merkeissä. Nukutttiin pitkään ja nautittiin aamukaffeet pitkän kaavan mukaan. Menin vielä takaisin peiton alle lueskelemaan ja vasta melkoisen myöhään sain repäistyä itseni ylös ja ulos. Ajattelin käydä keräämässä suppilovahveroita paikasta josta olen aina niitä löytänyt, mutta toisin kävi. Metsä oli kaadettu ja maa oli kuin jättiläisen kyntöpelto, ei siis sieniä, ei minkäänlaisia. Mutta mukavan metsäretken saaliiksi toin kotiin pussillisen sammalia (omasta metsästä tietysti) syksyn / talven askarteluihin.
Iltapuolessa ajeltiin taas lähikaupunkiin kuinkas muuten kuin leffaan. Tällä kertaa käytiin katsomassa Miika Nousiaisen romaaniin perustuva Vadelmavenepakolainen jonka on ohjannut Leif Lindblom. Nousiaisen loistava huumori näkyy ruotsalaisuuden ja suomalaisuuden kliseiden onnistuneessa käsittelyssä. Mainiot hahmot ja onnellinen loppu, tykkäsin.
Tässä vielä Inton näyte sunnuntai lököilystä ♥
Lukuvuorossa:
Nicolas Barreau: Pieni elokuvateatteri Pariisissa, Tammi 2014, kirjastosta
Mukavaa viikonalkua!

torstai 1. toukokuuta 2014
Virkistävä vappu...
Otsikko viittaa viileyteen ja sateeseen...vappua on siis vietetty sisätiloissa oleillen. Aamupäivällä leivoin munkkeja kun en eilen enää töistä tultua jaksanut siihen puuhaan ryhtyä, niitä on sitten mussuteltu kahvin ja siman kanssa. Kävin ulkona ottamassa muutaman kuvan kukka raukoista sateessa joka oli jo vaihtunut rännästä vesisateeksi. Kissatkin ovat pääasiassa makoilleet sisällä, mutta välillä on kuitenkin käytävä tarkistamassa säätilanne; joko pääsisi tassuja kastamatta hiirikierrokselle... tosin ulkoilla voi terassillakin.
Sadepäivän ratoksi katsoimme elokuvan. Kyseessä oli Taru sormusten herrasta trilogian epävirallinen jatko-osa, eli Hobitti ja siitäkin kakkososa: Smaugin autioittama maa. Kyllä täytyy ihailla loistavia maskeja ja lavasteita, puhumattakaan tekniikasta jolla saadaan pienet studiossa kuvatut otokset sovitettua yhteen upean luontokuvauksen kanssa. Tykkään kovasti näistä elokuvista, hyvän ja pahan taistelusta, siitähän tässä oikeassakin maailmassa on kysymys.
Olen vapaalla huomennakin eli työelämä kutsuu vasta maanantaina. Huomenna täytyy hoidella virallisia asioita joille on vaikea päästä työpäivinä , mutta enköhän keksi jotain mukavampaakin puuhaa sen lisäksi.
Mukavaa loppuviikkoa!
Lukuvuorossa:
Pirjo Rissanen, Syntymäpäivä, Gummerus 2005, omasta hyllystä
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Se on maanantai...
"The best kind of alarm clock is the purring kind."
-Alexis F. Hope-
Päivät ovat sekaisin näiden pyhien vuoksi, ei tunnu maanantaille, eikä varmasti huomenna töissä tunnu tiistaille! Mutta näinhän se menee ja seuraavakin viikko on "tynkä" sillä vappuhan se siellä jo luuraa.
Nyt on kyllä saatu nauttia upeista ilmoista ja lämmöstä. Olen vähän kupsutellut kukkapenkkejä ja ensi talven (mikä kamala ajatus juuri nyt) polttopuitakin on pikkuhiljaa alettu tehdä. On se mukavaa puuhaa, kaikenlainen ulkona touhuaminen. Kissatkin pyörivät mukana, mitä nyt välillä täytyy lähteä omille teille tutkimusmatkailemaan. Mutta kummasti ainakin toinen jos ei molemmat jostain ilmestyy kun lähtee pihalle.
Eilen kävimme koko porukalla syömässä ja sitten ryhmä jakaantui, eli yksi lähti omien ystäviensä kanssa viettämään iltaa ja me muut menimme porukalla leffaan. Kävimme katsomassa uutuuden nimeltä Noah. Tarina pohjautuu raamatun kertomukseen Nooan arkista, mutta mielestäni melko löyhästi. Hyvin jaksoi sen reilun kaksi tuntia seurata tapahtumia, mutta eipä tuo mitään suurta vaikutusta tehnyt meihin keneenkään, olipahan mukavaa pyhäpäivän viihdettä.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

lauantai 15. maaliskuuta 2014
takatalvi...
"Kukahan sinä olet? Silmäsi loistavat lumen ja viileän hopean keskeltä.
Sinä osaat katsoa meidät pois,
sinä näytät tietävän ettei ole aihetta heittäytyä liian tuttvallisiin väleihin ihmisten kanssa."
-Sirkka Selja-
Olin pitkästä aikaa tapaamassa vanhempiani Järvenpäässä. Totuttuun tapaan, kahvittelun jälkeen lähdimme äitini kanssa shoppailukierrokselle ja, kuten niin usein ennenkin, ensiksi menimme Tuusulan kukkataloon. Jos tuota lumimoskaa ei olisi satanut, olisin ostanut ruukkunarsisseja terassin ruukkuihin, mutta jostain syystä nyt ei tehnytkään mieli. Mutta löysin toki jotain muuta...
Pieniä ihania sinililjoja ja pioniunikon siemeniä.
Tuliaisia kissoille, ettei tarvitse mamman kukkia vainota...
Uuden köynnöskasvin, jonka nimen ehdin jo unohtaa...
Ja pian kunhan saan tämän postauksen valmiiksi, aion heittäytyä sohvalle pitkäkseni ja nauttia seuraavista asioista (miehenpuolikkaat nimittäin kotiutuvat lätkämatsista vasta melko myöhään illalla):
ja myöhemmin vielä...
Mukavaa lauantai-iltaa ystävät!
Lukuvuorossa:
Zadie Smith, Risteymiä, Wsoy 2013, lainakirja

maanantai 3. helmikuuta 2014
kaikenlaista...
"Kun koira loikkaa sängyllesi, se johtuu siitä, että se rakastaa sinua.
Kun kissa loikkaa sängyllesi, se johtuu siitä, että se rakastaa sänkyäsi."
Alisha Everet
Tässä taannoin kirjoittelin pienen lipaston etsinnästä kirpputoreilta, no kuinkas sitten kävikään,
kun sopivaa ei osunut kohdalle päädyimme uuden ostoon, ja pienestä tulikin suuri, siis tosi iso. Ja tietenkin se oli itse koottava...perjantai illan kasailin laatikoita käsipelillä, vaikka poika huomauttikin että ruuvinvääntimellä tuollaiset hommat tehdään. Minähän sisupussina kämmen melkein rakoilla kokosin kaikki seitsemän laatikkoa tavallisella ruuvarilla, joka sekin kuulemma oli liian pieni. Rungon kokoamisen jätin suosiolla sunnuntaille kun mieskin olisi kotona, ajattelin että yhteistyössä saamme sen joutuisasti kasaan. Koin kuitenkin iloisen yllätyksen kun tulin kampaajalta (kampaajani opiskelee viikot uutta ammattia ja tekee viikonlopun kerran kuussa hiushommia, siksi siis sunnuntaikampaaja-aika), runko oli jo koottu! Siitä tuli ihana, vähän iso pikkuruiseen makuuhuoneeseemme, mutta elän toivossa että jossain vaiheessa saamme taas koko yläkerran käyttöömme ja silloin tuolle ihanuudelle on tilaa yllinkyllin.
Sain luettua Shirley Conranin kirjan Pitsiä. Tästä kirjasta tehty televisiosarja esitettiin joskus 80-luvulla, jos joku muistaa. Kirja on estoton romaani neljän tytön kehityksestä, ystävyydestä, etsinnästä, seurapiireistä Lontoossa, New Yorkissa, Kairossa ja Pariisissa.
Luin myös Jari Tervon "kirjasen" Jarrusukka, kirjasen siksi että siinä oli vain vähän yli sata sivua. Tervo kirjoitti tämän kirjan viime vuonna Kirjan ja ruusun päivän kirjaksi jota jaettiin silloin kirjaostosten kylkiäisenä. Mukava pikku välipala vauvamaailmasta tervomaiseen tyyliin.
Katsoin perjantaina päivällä myös elokuvan, jolla on täsmälleen sama suomennettu nimi kuin leffalla jonka katsoin jokin aika sitten; Rakastaa, ei rakasta. Tämä on ranskalainen kuva, jonka pääosassa on Audrey Tatou. Tatoun elokuvat ovat yleensä olleet ns. hyvänmielen leffoja, mutta tämä poikkesi siitä kategoriasta. Elokuva on kyllä ehdottomasti hyvä, loistava kertomus siitä kuinka pieni viaton ele voi jonkun mielessä kasvaa joksikin ihan muuksi ja kaunis rakkauskertomus muuttua psykologiseksi draamaksi. Kannatti ehdottomasti katsoa.
Lukuvuorossa seuraavaksi:
Cecelia Ahern, Tapaaminen elämän kanssa, Gummerus 2012

| Uuden lipaston kulmalla värikkäät lasiesineet pääsevät oikeuksiinsa |
| Nemo kuuntelee tarkkana naapurin kalkkunoiden pulinaa |
tiistai 21. tammikuuta 2014
Postia!
"Vain kissojen ystävät tietävät, millaista on omata turkispäällysteinen, musikaalinen ja jäähtymätön kuumavesipullo."
Susanne Millen
Nyt sitä tuli, postia niin minulle kuin kissoille. Kynsien rapina vaan kuuluu kun täällä vedetään ympäri uusien lelujen kanssa, niin että kyllä kelpasi. Nemo tosin leikki kyllä myös minun askartelemani "ongen" kanssa. Minä sain uuden elokuvan jota taidankin alkaa katsella saman tien, sain myös ihanan kortin jonka laitan jääkaapin oveen.
Viime yönä, kun uni ei tullut, luin loppuun Hannele Huovin kirjan Pesula. Se kertoi Iiriksestä, pesulan pitäjästä ja yksinhuoltajaäidistä, Veekasta, Iiriksen kehitysvammaisesta pojasta, Petestä, salaperäisestä alivuokralaisesta ja Teklasta, joka oli ottnut etäisyyttä ja matkustanut Islantiin. Kirja oli erilainen ja melko erikoinen, hämärä ja salperäinen. Aloitin jo seuraavan kirjan vauhdilla, taitaa tulla luettua aika nopeasti.
Lukuvuorossa:
Helen fielding: Bridget Jones Mad about The Boy, Otava 2013, lainakirja

| Mamman postit, kortissa terkut myös pojille. |
Ulkoiltiin yhdessä ennen postin tuloa.
| Uudet lelut |
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
palmut...
"Kissan uni:
Kissa nukkuu elänmästään reilusti yli puolet.
Niin se elää rennosti ja välttää turhat huolet.
Nukkuessan kissa elää muinaista uniaikaa,
jolloin pyhissä kissoissa oli parantavaa taikaa."
Tuula Korolainen
Ei näkynyt revontulia täällä, taivas pysyi pilvessä, mutta pohjoisessa oli ollut upeat taivaantulet.
Onnellisia ne jotka olivat paikanpäällä.
Nyt loppujen lopuksi tuli lunta ja pakkastakin. Valon määrä lisääntyi oleellisesti, muuta myös kylmyys tuntuu, aamulla oli suht viileää kun patterit eivät ole päällä. No ei muuta kuin tuli takkaan ja nyt on takka kuuma, siitä se lämpö pikkuhiljaa leviää koko taloon.
Otsikon palmut tarkoittat lähinnä Teemalta tulevaa komisario Palmu maratonia, mutta ehkä myös kaipuuta etelän lämpöön. Vanhat kunnon Palmu leffat ovat vähän huvittavia teatraalisine dialogeineen, mutta myös viihdyttäviä hyvien nuorten näyttelijöiden vuoksi. Kuinka Matti Ranin onkin ollut siloposki ja Leo Jokela huvittva Kokki: "Tummat silimät niinkuin syksyinen yö..." ja Jopi Rinne muhkeana komisariona ihan paikallaan. Etelän valon kaipuuseen on nyt vastattu ja varattu matka, mutta odotellaan muutama kuukausi ja aloitellaan sitten kesää Kreikan lämmössä. Tiedossa oleva lomahan on se paras, kaikki on vielä edessä. Ja ehdin sentään olla välillä töissäkin muutaman kuukauden...
Sinitiaisesta näkyy että pakkanen on tullut, näyttää viluiselta.

Into tykkää kiertyä kerälle kenkälaatikkoon takan eteen, laatikon reunat on jo vähän levinneet...
Sinitiaisesta näkyy että pakkanen on tullut, näyttää viluiselta.
perjantai 27. joulukuuta 2013
Ja tapahtui näinä aikoina...
"Ennen kuin kissa suvaitsee pitää sinua luotettuna ystävänään, tarvitaan joitakin kunnioituksen osoituksia, esimerkiksi lautasellinen kermaa.
Thomas S. Elliot
Viralliset joulun pyhät on ohi tältä erää, mutta vielähän tuo jatkuu monessakin muodossa aina loppiaiseen asti. Meillä on usein kuusi pistetty pihalle jo ennen uutta vuotta, mutta nyt on niin tuore näre omasta pihapiiristä aatonaattona kaadettu ettei neulaset putoile, joten saanee olla pidempään sisällä. Ja sen jälkeen nostetaan vain lamppuineen tuohon terassin edustalle jatkamaan kukkimistaan, jos vielä kevyen lumihunnun saisi päälleen... tilan tuntu on aina mahtava kun kuusi on ulkoistettu.
Meillä on jouluna yleensä sellainen järjestys että aattona vanhempani tulevat meille syömään ja viettämään yhteistä iltaa, joulupäivän vietämme kotona keskenämme saunoen ja nauttien ja tapaninpäivänä sitten lähdetään kyläilemään.
Kotona ohjelmassa oli Trivial Pursuitia, kirjoja (tosin en vielä ole aloittanut joululahjaksi saatuja, kirjaston kirjat ensin), leffoja sekä tv:stä että dvd:ltä, parhaina niistä mainittakoon Hobitti, Prinsessa ja Kuninkaan puhe. Ja syöty on tietysti ihan yltäkyllin, nyt tekee jo mieli jotain kevyempää...
Kissat ovat myös nauttineet kun kaikki ovat kotona ja rapsuttelijoita riittää, tai sitten odottavat että palaisi rauha maahan ja saisi nukkua rauhassa ilman että joku koko ajan räpeltää, tiedä häntä.

lauantai 14. joulukuuta 2013
14. luukku
"Jopa ylipainoiset kissat tietävät tärkaimmän säännön: Jos olet lihava, asetu hoikentaviin asentoihin."
John Weitz
Elinen luukku jäi väliin sattuneesta syystä: ei ollut sähköjä. Seija-myrsky vei sähköt meidän kulmiltamme torstain ja perjantain välisenä yönä, aamupuolella. Aamulla tietysti ajattelin optimistisesti että kyllä ne pian palaavat. Eipä palannut, ei kahvia, ei lämmintä ruokaa, ei toimivaa vessaa. On oikeastaan aika pelottavaa huomata kuinka riippuvaisia sähköstä olemme, onneksi on kuitenkin varaava takka että saa lämpöä. No lueskelin ja torkuin , koko ajan toivoen että kohta taas pelittää. Mies tuli töistä neljän maissa ja löysi kotoa jo melko alamaissa olevan vaimon, ja niinpä tuo ritari päätti että nyt lähdetään syömään. Koskaan ennen en ole lähtenyt ravintolaan niin laittamattomana kuin eilen, tukka yön ja päiväunien jäljiltä eikä meikin hiventäkään, mutta tuli todistettua mainoslause: Hyvä ruoka, parempi mieli. Luottavaisin mielin palattiin kotiin; ei sähköjä. Otettin pienet unet täysien vatsojemme vieressä ja herättyä vahvistui päätös; jonnekin on lähdettävä, ilta on liian pitkä pelkästään kynttilänvalosta nauttimiseen. Onneksi puhelimet toimivat, jotenkuten, selvitettiin lähikaupungin leffetarjonta ja lähdettiin katsomaan Hobitti 2. Mutta, ennen lähtöä menin käymään vessassa (vaikkei sitä voinutkaan vetää..) ja kuinka ollakkaan puhelimeni putosi siellä olevaan vesiämpäriin. Vesiämpäri oli siellä siksi ettei pumppu toimi ja fiksuina oltiin otettu edellisenä iltana vettä ämpäreihin että voi kaataa pönttöön...sinne siis plumsahti puhelimeni. Näyttö värisi ja hävisi, jätin luurin takan päälle kuivumaan kun lähdimme leffaan, mutta elvytyksestä huolimatta se oli täysin hengetön tänä aamuna. Tänään on siis käyty ostamassa uusi puhelin, ja onneksi samalla myös muutama joululahja läheisille. En ole ennen uskonut epäonnenpäiviin, mutta eilinen oli kyllä oikein 13. päivä! Positiivista on että Hobitti-elokuvan olimme muutenkin päättäneet mennä katsomaan ja nyt se on tehty ja sainhan uuden puhelimen, vaikka pidinkin kyllä kovasti entisestä.
Tänään on tarkoitus viettää tuiki tavallinen lauantai-ilta kotona: saunoen, telkkaria katsoen , unohtamatta pitsaa joka on kuulunut meidän perheen lauantai-iltoihin jo vuosia. Luulen että myös lasi pari viiniä on paikallaan... Mukavaa lauantaita kaikille muillekin!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013
"Joulukuun päiviä..."
"Kissat ovat todellisia aristokraatteja niin piirteiltään kuin alkuperältään."
Alexandre Dumas
Tänään köllöttelin pitkään sängyssä lukien, sillä katsoin viime yönä televisiosasta kotimaisen trillerin Mustaa jäätä. Vaikka olin nähnyt sen ennenkin lumouduin täysin pariksi tunniksi elokuvan tiiviiseen, jotenkin hyytävään tunntelmaan. Tietysti myös huippu näyttelijät Outi Mäenpää, Riia Kataja, Martti Suosalo ja Ville Virtanen vaikuttivat osaltaan vahvaan kokonaisuuteen. Taitaa kyllä olla jännittävin kotimainen elokuva jonka olen nähnyt, ei meinannut uni heti tulla kun menin sänkyyn leffan päätyttyä.
Lukemisen lisäksi olen tänään rupatellut mukavia ystävän kanssa jota en ollut nähnyt liian pitkään aikaan. Mukava päivä kaiken kaikkiaan.

tiistai 3. joulukuuta 2013
Kolmas luukku...
"Vaikka se onkin lemmikkieläin, se on silti itsenäinen, villi pikkupantteri."
Konrad Lorenz
Tänään: leffa ja leivontaa.
Jouluisia puuhia siis, leffatkin ovat jouluteemalla ja kakku on testaus olisiko tästä vaikka joulukakuksi. Toinen leffa, Neljä joulua yhdessä päivässä, tuli katsottua jo muutama päivä sitten, mutta Holidayn katsoin tänään, taas. Ja voihan nyyhks, niinhän siinä kävi (vaikka kuinka jo tiesin tapahtumat) että "silmähikee" pukkas. Kakku on sitruunainen suklaakuorrutteella. Etsin netistä jonkun aikaa että löysin kevyemmän version kuin ne monet monet joissa on voita vähintään 200 grammaa. Voin makuhan on kyllä ihana, mutta minäpä laitoinkin kuorrutteeseen voiaromia, hahaa. Saas nähdä miltä maistuu, toivottavasti sitä on vielä huomennakin kun rakas ystävä tulee glögille. Jotain suolaista täytyy varmaan vielä kehitellä...
Konrad Lorenz
Tänään: leffa ja leivontaa.
keskiviikko 13. marraskuuta 2013
Eläviä kuvia
"Katselen nukkuvaa kissaa: se on kiertynyt kerälle ja kuorsaa pää niin autuaasti silkinpehmeää reittä vasten.
Se ei etsi jumalaansa liian kaukaa nukkuessaan itseään vasten oman luontonsa suojeluksessa."
Sirkka Selja
Viime päivinä olen touhunnut niin paljon, että tänään ajattelin vain olla ja nautiskella.
Siispä katselen elokuvia. Ensimmäinen on räiskintä- ja huumoripläjäys Red (retired extremly dangerous), pääosassa Bruce Willis. Toisena odottaa draamakomedia Koskemattomat, josta olen tainnut täällä aikaisemminkin kirjoittaa. Se on tositarina ystävyydestä yli luokkarajojen, hauska ja liikuttava. Näillä mennään siis tänään, harmi kun popcornit on loppu...
Tässä lyhdyt ennen ja jälkeen kuvissa, yläkuvassa uusi talvilook ja alakuvassa entinen, niin entinen sekavärilook.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013
mercredi
"Ei ole olemassa mitään suloisempaa, mitään mikä tuottaisi koskettaessa hienomman, herkemmän ja arvokkaamman tunteen kuin kissan turkki."
Guy de Maupassant
Kiirettä on pitänyt, nyt on hoidettu kaikki mitä pitikin ennen leikkausta. Jaa, ne kyynärkepit on hakematta, mutta ehtiihän tässä vielä...
Nyt olen saanut luettua Katherine Pancolin kilpikonnien hitaan valssin. Kirjan lukeminen kesti pitkään yksinkertaisesti siitä syystä että sivuja on 749 ja luin pääasiallisesti illalla nukkumaan mennessä ja usein alkoi uni painaa jo parin sivun jälkeen. Mutta kirja oli hyvä ja erikoinen, herkkä, raju, jännittävä ja romanttinenkin. Paljon eri-ikäisiä henkilöitä ja kahden suurkaupungin, Pariisin ja Lontoon, kuvaukset olivat myös mainio lisä tähän runsaaseen kirjaan. Taidanpa etsiä seuraavalla kirjasto käynnillä saman kirjailijan teoksen Krokotiilin keltaiset silmät.
Eilen olin puoliskon kanssa elokuvissa ihan extempore. Kävimme katsomassa Teemu Selänteen urasta ja elämästä kertovan Sel8nne. Yllättäen tykkäsin siitä, sillä lähdin leffaan vähän sillä fiiliksellä että "mennään nyt sitten kun sä kerran haluut tän nähdä". Tykkäsin kun se oli ihan täysiverinen dokumentti, siitä ei ollut yritetty vääntää mitään muuta ja rehellinenkin se oli yllättävinekin paljastuksineen. Kannatti mennä ja edullistakin se oli, sillä tiistaisin veikkauskortilla pääsee kaksi yhden hinnalla kotimaisten leffojen ( löytyy veikkauksen sivuilta mitä leffoja koskee) näytöksiin.
Tällä hetkellä olen yksin kotosalla kun aviomies on lätkämatsissa (yllätys yllätys) ja poika töissä. Nautin näistä illoista yksin kotona, kynttilät palaa,, sauna lämpiämässä pikkusuolainen piirakka otettu uunista, aah. Punaviiniäkin olisi, vois kai sitä lasillisen ottaa.

perjantai 13. syyskuuta 2013
kotosalla...
"Kuinka paljon tahansa kissat tappelevatkaan, kissanpentuja näyttää aina kuitenkin olevan runsaasti."
Abraham Lincoln
Leppoisaa; löhöasennossa sohvalla, Into sylissä kehräämässä (myöskin löhöasennossa) ja leffa pyörimässä. Tänään katson Jean-Pierre Jeunetin ohjaamaa elokuvaa nimeltä Le fabuleux destin d`Amelie Poulain eli suomennettuna Amelie. Ihana pikku pariisitar Audrey Tautou hurmaa tässä romanttisessa komediassa, elokuva edustaa siis lempielokuvagenreäni. Amelie haluaa olla onnen kipinöitä ympärilleen kylvävä suojelusenkeli, ihastuttava poikkeus tässä itsekkäässä ja oman edun tavoittelun maailmassa. Jos et ole tätä vielä nähnyt, suosittelen. Itse olen tämänkin jo muutaman kerran katsellut... Tiistaina katsoin muuten kirjastosta lainaamani espanjalaisen Alejandro Amenabarin ohjaaman Meri sisälläni. Aivan loistava, samanaikaisesti sekä surullinen että lohduttavan valoisa kertomus Ramonista joka sukellusonnettomuuden seurauksena neliraajahalvaantuu. Jo kolmekymmentä vuotta hänen maailmansa on ollut ikkunasta näkyvä meri, ainoa yhteys ulkomaailmaan. Ramon taistelee oikeudestaan päättää elämänsä arvokkaasti ja saa apua ja tukea kahdelta elämäänsä ajautuvalta naiselta. Pääosassa on loistava, komea ja upea espanjalasinäyttelijä Javier Bardem. Surullisesta aiheestaan huolimatta kannattaa katsoa, saa ajattelemaan elämää syvällisemmin ainakin hetken. Tämäkin on jo muutaman kerran katsottu, mutta hyvää jaksaa katsoa aina vaan uudestaan. On minulla hyllyssä elokuvia joiden vuorosanatkin osaan ulkoa :).
Kävin tänään kaupassa, koska jääkaappi huusi tyhjyyttään. Matkan varrella otin valokuvia sumuisista maisemista, ja huom nämä kuvat on otettu autossa istuen polvia rasittamatta!

keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Kotona...
"Kissanpentu on ruusunnuppu eläinkunnan puutarhassa."
Robert Southey
Jouduin lopulta antamaan periksi, oli pakko käydä lääkärissä valittamassa etten jaksa, en kestä näitä jatkuvia kipuja. Vielä kuitenkin joudun odottamaan leikkaukseen pääsyä pari kolmekin kuukautta, nyt kokeiltiin sitten kortisonia suoraan molempiin polviniveliin. Toivottvasti auttaa, sattui meinaan niin maan perusteellisesti.... Jos tämä ei tehoa alkaa keinot olla loppu, siis kivunlievityssä.Ja mulla alkaa olla vitsit vähissä kun aina sattuu. Anteeksi valitus, jatkan nyt iloisemmilla asioilla.
Olen siis loppuviikon sairauslomalla, jotta kortisoni alkaa vaikuttaa jos alkaa. Nyt pitää siis ottaa iisisti, joten aloitin laiskottelun leffalla. Iki ihanalla nyyhkyleffalla P.S. Rakastan sinua, jonka olen kyllä useita kertoja nähnyt mutta nyt tuntui taas siltä että on sen aika. Jos joku ei ole sitä nähnyt, niin leffahan kertoo Hollystä ja Gerrystä, onnellisesta nuoresta parista joiden elämä ei menekään niin kuin kuvittelisi vaan Gerry kuolee. Ja Holly alkaa saada kirjeitä Gerryltä, joissa tämä neuvoo Hollyä elämässä eteenpäin ja lopussa lukee aina p.s. I love you. Ja elokuvan lopussa kaikki on tietysti niin hyvin kuin vaan voi olla, Gerry ei ole unohtunut mutta uusi rakkauskin on mahdollinen ja yrmeä ja ymmärtämätön äitikin löytää elämäänsä iloa. Näillä mennään nyt ja illalla tulee kaveri kyläilemään. Kirjojakin mulla on luettavaksi, kirjastosta ja kirjakerhostakin tilasin pari romaania ja pari lifestylekirjaa joten eiköhän tässä aika kulu.

| Kesäistä auringon paistetta... |
| ...ja syystunnelmaa. |
sunnuntai 11. elokuuta 2013
Sunnunnuntai
"Kissalla on yhdeksän elämää. Kolme se leikkii, kolme se harhailee ja kolme viimeistä se on paikoillaan."
Englantilainen sanonta
Meidän harhailijakissa on pysynyt kotinurkissa viimekertaisten harhailujensa jälkeen. Ja toinenkin on onneksi pysytellyt lähitienoilla, siis kaikki hyvin.
Viikonloppu on jotenkin livahtanut käsistä. Perjantaina tuli tyttö Turusta kotosalle. Oli pitkästä aikaa koko perhe koolla, mukavaa. Katsoin tyttäreni kanssa illalla muiden jo mentyä nukkumaan elokuvan, niinkuin meille on tullut tavaksi kun hän on kotona. Tällä kertaa leffa oli Kuolleiden runoilijoiden seura, aina yhtä liikkuttavan ihana. Lauantaina sitten heitimme tytön kaverinsa kanssa Hesaan, olivat menossa Flow festareille. Ja siellähän tuo on vielä nytkin tekstarista päätellen. Ihana nuoruus!
On syöty kanttarellejä, eilen piirakassa ja tänään kebabin kera. Oli muuten hyvää siinäkin, missäpä ne eivät maistuisi.
Jaa-a, niinhän tässä sitten kävi että kaikesta uhoamisestani huolimatta mulla on nyt uusi auto. Tai ei nyt ihan uusi, mutta melko paljon nuorempi kuin edellinen. Ja kaunis kuin mikä, punainen ihanuus. Innostuin siis itsekin loppujen lopuksi ja tänäänkin lähdettiin vain katsomaan ja tultiin takaisin uuden auton paperit laukussa. Näin käy joskus elämässä, ehkä nyt oli oikea aika vaihtoon.

| Mulla on syysleimut jo lähes täydessä kukassa |
lauantai 8. kesäkuuta 2013
"Tuhon partaalla sinuun luotan, kaunis kissani, pyhiin silmiisi. Ne eessäni kuin kaksi tähteä, myrskyssä auttavat suunnan löytämään."
Torquato Tasso
Tänään aamusta löhöilin pitkään ja katselin telkusta jonnin joutavuuksia ja nautin siitä, ettei ollut pakko nousta eikä kiirehtiä.
Sitten kun nousin, kävin kyläpostistamme noutamassa paketin. Tilasin nimittäin kesälomakatseltavaa, jos vaikka sattuu satamaan tai valvottamaan kesäöinä. Pari kesää sitten yle näytti iltamyöhään sarjaa komisario Salvo Montalbanosta kuvitteellisessa Vigatan kaupungissa Sisiliassa. Me tykästyttiin tähän sarjaan italian kielen ja erilaisuuden vuoksi. Nyt muistin Montalbanon ja tutkin ylen sivuilta olisiko kenties jatkoa tulossa, ja kun ei ollut katsoin nettikaupoista olisiko saatavilla dvd:tä, ja olihan se. Nyt meitä siis odottaa 18 dvd:tä, 31 tuntia Salvo Montalbanon seurassa. Täytyy nauttia ja katsoa vähän kerrallaan :).
Postin lisäksi kävin myös puutarhalla, sillä nyt tuntui että olisi aika istutella loput kesäkukat ja saada terassi kuntoon.
Vahvistin itseäni ja poikaani ensin uusilla (ruotsalaisilla) perunoilla, rapumarinadisillin ja paistetun kanan kera.
Sitten häivyin istutus puuhiin ja tuloksia näette kuvista :).
Ihanaa kesäviikonloppua kaikille!

| Into ei ole istutettu eikä edes istuva, mutta ihana ja kaunis hän kyllä on. |
maanantai 29. huhtikuuta 2013
"Ongelmallisinta kissoissa on niiden hienotunteisuuden puute."
P.G.Wodehouse
Olen viettänyt vapaapäivää maalaten (yllätys) ja sisustaen, mutta olen ehtinyt myös katsoa mielenkiintoisen elokuvan ja valokuvata ulkona ihanaa kevättä.
Elokuva jonka katsoin on "Untouchables" eli suomeksi Koskemattomat. Liikuttava ranskalaiselokuva neliraajahalvaantuneesta miljonääristä ja piittaamattomasta pikkukonnasta joka palkataan hänen avustajakseen. Elokuvan genreksi on valittu komedia, mutta mielestäni
myös draama sopisi tälle filmille. Leffan juju on siinä että hulvaton avustaja innostuu miljonäärin elämän puitteista (ja upeasta punapää sihteeristä) ja masentunut miljonääri saa elämäänsä piristystä täysin erilaisesta maailmasta tulevasta avustajastaan. Elokuva kyllä nauratti, mutta tippakin tuli silmään. Siis hauska ja koskettava, kannattaa katsoa. Suomennos kyllä vähän hämmästytti, suuri osa dialogeista oli jätetty kääntämättä, aluksi tämä häiritsi mutta loppua kohden elokuva imaisi mukaansa ilman tekstiäkin. Ja näyttelijät olivat upeita: Francois Cluzet ja Omar Sy, wau!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)