keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

keskiviikkona keväisin mielin...

"Ihmiset sanovat: "Minä pidän koirista:"  Huomautukseen sisällytetään laajasti ja hellästi mäyräkoira, susikoira, chihuahua, villakoira, bullterrieri ja muut. Yhtä peruskoiraa ei ole olemassakaan, ja ihmiset pitävätkin moninaisista ja monenmoisista koirista. Peruskissa sen sijaan on olemassa: yksinäinen, villi, salaperäinen, aistillinen. Siitä ei mikään kissa eroa paljon muodoltaan ja luonnoltaan. Miten tahansa kissa käyttäytyy, miltä tahansa se näyttää, se on mitä on: pieni ja itsensä vakavasti ottava olento, kissa."
-Leonard Michaels-

Vaikka viime päivät ovat olleet harmaita, märkiä ja kuraisia, silti mieli on jotenkin keväinen. Tottakai aurinkongon pilkahdus olisi tervetullut, mutta lintujen sirkutus ja ilman lämpimyys riittävät pitämään yllä keväistä mieltä, ainakin jonkin aikaa.
Työpaikalla kävi tänään kenkäesittelijä, työkenkiä tietenkin, mutta myös ihania kesäkenkiä ♥.
Haksahdin kamalan kalliisiin sandaaleihin joita aion ensin käyttää työkenkinä ja kesän tullen ihanina vapaa-ajan kenkinä. Odotan ilolla taas sukattoman kauden alkua, yleensä lopetan sukkien käytön toukokuussa ja palaan sukalliseen aikaan syyskuun tullen, vastahakoisesti. Villasukkia toki käytän ympäri vuoden, tarpeen mukaan. Villasukat ovat aina mukana myös etelänmatkoilla , palelen jostain syystä usein iltaisin kai liian auringon jälkivaikutuksena.
Ruokakaupassa minua houkutteli tänään värikäs siemenhyllykkö ja ostin pari pussia tuoksuherneen siemeniä.  ♥Kesä ♥


6 kommenttia:

  1. Hurrrr sanoo vilikissa! Sukat kokonaan pois toukokuusssa?
    Ei vais, mulla ei oo kotona juuri koskaan sukkia, mutta ulkona toukokuuta pidempään, ellei sää muutu helteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä vapaus koittaa kun saa heivat sukat kesäksi, myönnän kyllä että joskus olen palellut mutta periksi ei anneta!

      Poista
  2. Sukattomuudesta minäkin haaveilen! Villasukat toki ovat jalassa kesät talvet kun on tarvetta. Ne ovatkin sukista parhaat!

    VastaaPoista
  3. Aamu oli harmaa ja usvainen, mutta juuri nyt ihailen auringonpaistetta. Toivottavasti näkyy teilläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä ihan auringonpaistetta tänään nähnyt, mutta huomattavasti paljon mukavampaa säätä kuitenkin :)).

      Poista