lauantai 5. lokakuuta 2013

samedi

"Kissat ovat todellisia narsisteja. Sen voi päätellä niiden siistiytymiseen käyttämästä ajasta."
James Gorman

Tänään puuhasteltiin pihalla, nostin viimeiset oman maan perunat ja keräsin vähän oreganoa ja syysastereita, leikattiin alas muutama norjanangervo- ja  tatar pensas ja mies kaatoi kelopuun kotirinteestä. Mukana puuhissa oli Into, leikki norjanangervon oksien seassa ja välillä jahtasi tuulen mukana pyöriviä lehtiä. Vähän myöhemmin kun Nemokin tulki ulos, Into vetäytyi ylhäiseen yksinäisyyteensä, eihän nyt Käpälämäen kingi voi leikkiä kissaveljensä kanssa.
Pihapuuhien jälkeen lähdimme kaupoille ja mieheni vei minut syömään ulos. Nyt on siis vatsa pullollaan kun tietysti piti ahtaa noutopöydästä vähän kaikkea...mutta hyvää oli. Matkoilla ihastelin syksyistä luontoa, sen kauniita pehmeitä värejä. Mielestäni puidut sänkipellot ovat niin kauniita kun aurinko paistaa ja luo varjojen leikkiä ja taustalla on lehtipuut syysväreissään, syksyllä mieli lepää kauniissa maisemissa.
Kävimme myös kirjastossa, pari kirjaa löysin uutuushyllystä ja kahdeksan kirjaa laitettiin varaukseen, varaudun näet jo sairauslomaa varten: en ehkä itse ihan pian pääse kirjastoon joten mies voi käydä hakemassa varauksiani.
Seuraavaksi taidan syventyä iltapäivälehteen ja sen ristikoihin (salainen paheeni) ja ehkä pikku päikkäritkin voisi olla paikallaan. Illemmalla saunotaan ja nautitaan tavallisesta koti-illasta.






perjantai 4. lokakuuta 2013

vendredi

"Kissa on niin notkea, että se on lähes kaksoisolento: takaruumis on korvike toiselle kissanpennulle, jonka kanssa eturuumis leikkii. Kissa ei tajua, että sen häntä kuuluu sille, ennen kuin tallaat sen päälle."
Henry David Thoreau

Viikon paras hetki on nyt: perjantai-ilta! Koko vapaa viikonloppu edessä, suunnitelmia tai ei, saunaa ja rentoa oleilua. Tykkään kyllä kovastikin työstäni,, mutta mikään ei voita levollista viikonloppua kotona.
Mukavaa viikonloppua kaikille!



Ps. Otsikon ranskan kieli johtuu siitä, että töissä vuoden teemana on "Matkustan ympäri maailmaa" ja lokakuun maa on ranska. Muistuu mieleen lukioajoilta jotain sanoja...


keskiviikko 2. lokakuuta 2013

mercredi

"Ei ole olemassa mitään suloisempaa, mitään mikä tuottaisi koskettaessa hienomman, herkemmän ja arvokkaamman tunteen kuin kissan turkki."
Guy de Maupassant

Kiirettä on pitänyt, nyt on hoidettu kaikki mitä pitikin ennen leikkausta. Jaa, ne kyynärkepit on hakematta, mutta ehtiihän tässä vielä...

Nyt olen saanut luettua Katherine Pancolin kilpikonnien hitaan valssin. Kirjan lukeminen kesti pitkään yksinkertaisesti siitä syystä että sivuja on 749 ja luin pääasiallisesti illalla nukkumaan mennessä ja usein alkoi uni painaa jo parin sivun jälkeen. Mutta kirja oli hyvä ja erikoinen, herkkä, raju, jännittävä ja romanttinenkin. Paljon eri-ikäisiä henkilöitä ja kahden suurkaupungin, Pariisin ja Lontoon, kuvaukset olivat myös mainio lisä tähän runsaaseen kirjaan. Taidanpa etsiä seuraavalla kirjasto käynnillä saman kirjailijan teoksen Krokotiilin keltaiset silmät.

Eilen olin puoliskon kanssa elokuvissa ihan extempore. Kävimme katsomassa Teemu Selänteen urasta ja elämästä kertovan Sel8nne. Yllättäen tykkäsin siitä, sillä lähdin leffaan vähän sillä fiiliksellä että "mennään nyt sitten kun sä kerran haluut tän nähdä". Tykkäsin kun se oli ihan täysiverinen dokumentti, siitä ei ollut yritetty vääntää mitään muuta ja rehellinenkin se oli yllättävinekin paljastuksineen. Kannatti mennä ja edullistakin se oli, sillä tiistaisin veikkauskortilla pääsee kaksi yhden hinnalla kotimaisten leffojen ( löytyy veikkauksen sivuilta mitä leffoja koskee) näytöksiin.

Tällä hetkellä olen yksin kotosalla kun aviomies on lätkämatsissa (yllätys yllätys) ja poika töissä. Nautin näistä illoista yksin kotona, kynttilät palaa,, sauna lämpiämässä pikkusuolainen piirakka otettu uunista, aah. Punaviiniäkin olisi, vois kai sitä lasillisen ottaa.



lauantai 28. syyskuuta 2013

"Ihminen voi mennä kissan kanssa kävelylle, mutta koiraa ihmisen täytyy kävelyttää. Kissa näyttää tietä, juoksee edellä häntä pystyssä. Jos satut pääsemään sen edelle, kissa ei ikinä anna sinun luulla, että se seuraisi sinua. Se pysähtyy puhdistamaan jotain vaikeasti saavutettavaa kohtaa turkissaan tai tutkimaan epäillyttävää liikettä ruohikossa."
Robert Stearns

Miten voikin olla niin totta tuo yllä oleva! Uskomatonta huomata että ilmeisesti siis kaikki kissat käyttäytyvät samalla lailla, kulkevat mukana ja jos jäävät jälkeen ja katsot taaksesi, pysähtyvät ja puuhastelevat täysin keskittyneenä jotain muuta kuin että huomaisivat ihmisensä.
Ihania otuksia, love them.

Tällä menneellä viikolla olen puuhaillut syyshommia. Yhtenä päivänä töistä tultuani tyhjentelin pihalla kukkaruukkuja, korjasin talteen lapioita (ja toin tilalle lumilapion, kaiken varalta..), vein pesurin talteen , siivoilin terassia yms yms. Tänään sitten jatkoin syystunnelman virittelyä täällä sisällä; pesin ikkunat, vaihdoin verhot, maton ja sohvan sekä tyynyjen päälliset ja siivoilin muutenkin. Nyt on sävy sävyyn verhot, matto, tyynyt sohvalla ja viimeisenä silauksena kynttilät. Pyykkikone on hurissut kaiken aikaa ja kalakeittokin valmistui äskettäin, nyt laitan tulen takkaan ja asetun sohvalle kahvimukin ja iltapäivälehden kanssa.





tiistai 24. syyskuuta 2013

Syksy...

"Nupuista tulee ruusuja ja kissanpennuista kissoja, valitettavasti."
Louisa May Alcott

Niinhän se on että kissanpennuista kasvaa kissoja ja pikkulapsista kasvaa aikuisia ihmisiä, mutta ihania ne on yhtä kaikki. Nyt kun omat lapset on aikuisia on ihana huomata kuinka ajattelevia itsenäisiä ihmisiä heistä on tullut. Käytiin viime perjantaina pikavisiitillä tyttären luona Turussa, vähän kaupungilla ostoksilla ja syömässä ja sitten kahviteltiin hänen pienessä yksiössään, tai itseasiassa parvekkeella nauttien ihanasta lämmöstä ja auringosta syyskuun 20. päivä! On aina mukava fiilis kun ajellaan kotiin, oli niin hauska rupatella niitä näitä ja nähdä omaa rakasta lastaan. Eipä tuo usein ehdi kotosalla käymään opiskelultaan, työnteoltaan ja muilta kiireiltään, lokakuun lopulla lupasi tulla muutamaksi päiväksi.

Viikonloppu oli muutenkin vähän erilainen meidän tavalliseen rauhaisaan kotoiluun verrattuna, lauantaina saatiin ruokavieraiksi miehen veli vaimoineen ja olikin mukava laitella välillä ruokaa oikein ajatuksella. Sunnuntaina illansuussa olimme ystävämiehen syksyisissä  synttärikemuissa. Oli mukavan välittömät juhlat hirvikämpän pihalla juhlateltassa jos jonkinlaisia herkkuja maistellen, tästäkin jäi todella hyvä mukava maku ja muistot :)).
Kaiken kaikkiaan aivan ihana viikonloppu, nähtiin paljon rakkaita ihmisiä ja parannettin maailmaa.

Polvet ovat olleet hyvät kortisonipiikkien jälkeen, ei nyt sentään kivuttomat mutta ei ole ollut särkyjäkään.. Ja nyt sitten tuli se kauan odotettu kirje, leikkusaika on lokakuun puolessa välissä.
Vaikka olenkin sitä odottanut kuin kuuta nousemaan , pikkusen kuitenkin yllätti tuo melko lyhyt varoitusaika. Ja nyt pitää hoitaa hampaat kuntoon, käydä röntgenissä ja labrassa ja etukäteisohjauksessa yms yms, huhhuu taitaa mennä lähiviikot pikakelauksella. Mutta todella hyvä että viimein tapahtuu ja päästään taas asiassa eteenpäin. Loppuvuosi menee siis sairauslomalla, joten luulisin että on aikaa päivittää blogia. 

"Kilpikonnien hidas valssi" on edelleen kesken, mutta tykkään kyllä....

Ruokavieraita odotellen...

Synttärijuhlan pöytäkoristeita

Ja ihanat appelsiini- ja porkkanakakut

Tyttären parvekenäkymä

Kaunis ruoka-annos thai/kiinalaisessa ravintolassa Turussa, nam.
  

tiistai 17. syyskuuta 2013

arkea...

"Sinulla on kermaa viiksissä.
Sinä kehräät kainalossani kun minun pitäisi nousta.
Sinä sukellat sanomalehteen kun minun pitäisi lukea.
Sinä nakerrat kynääni ja asetut runon päälle makaamaan."
Sirkka Selja

Niinhän kissat aina tekevät, onneksi kirjaa lukiessa ei haittaa vaikka isokokoinen kolli rötköttää päällä. On vain mukavan lämmin, molemmilla.

Olenkin taas lukenut hyviä kirjoja. Varsinkin mieleeni jäi espanjalaisen Carlos Luis Zafonin Taivasten vanki. Olen lukenut myös saman kirjailijan kirjan Marina ja molemmat olivat suorastaan lumoavia, mystisiä kertomuksia Barcelonan synkiltä goottilaiskujilta. Ihania tummasävyisiä tarinoita menneisyyden ja nykyisyyden häilyvältä rajalta, mahdotonta vai onko sittenkään...olen lumoutunut, haluan lisää ja haluan Barcelonaan! Haluan nähdä itse nuo korttelit ja kokea menneisyyden tunnelman.
Kävin nyt illalla hakemassa kirjastosta pari varausta ja tietysti mukaan tarttui myös muutama muu kirja, onneksi on kuukausi aikaa lukea ne. Mutta nyt, kun lopetan tämän kirjoittamisen tartun ensimmäiseksi ranskalaisen Katherine Pancolin teokseen Kilpikonnien hidas valssi. Sukulainen, kirjojen rakastaja hänkin, kysyi kesän alussa kun tapasimme sukujuhlissa olenko lukenut Krokotiilin keltaisia silmiä tai Kilpikonnien hidasta valssia. Nyt vasta sain toisen noista ilmeisen kysytyistä kirjoista käsiini, varauksen kautta. Palataan tähän kunhan saan sen luettua, pikaisesti ;). Saattaakin mennä lähiaikoina öitä lukien, sen verran komea kuutamo on tulossa. 





perjantai 13. syyskuuta 2013

kotosalla...

"Kuinka paljon tahansa kissat tappelevatkaan, kissanpentuja näyttää aina kuitenkin olevan runsaasti."
Abraham Lincoln

Leppoisaa; löhöasennossa sohvalla, Into sylissä kehräämässä (myöskin löhöasennossa) ja leffa pyörimässä. Tänään katson Jean-Pierre Jeunetin ohjaamaa elokuvaa nimeltä Le fabuleux destin d`Amelie Poulain eli suomennettuna Amelie. Ihana pikku pariisitar Audrey Tautou hurmaa tässä romanttisessa komediassa, elokuva edustaa siis lempielokuvagenreäni. Amelie haluaa olla onnen kipinöitä ympärilleen kylvävä suojelusenkeli, ihastuttava poikkeus tässä itsekkäässä ja oman edun tavoittelun maailmassa. Jos et ole tätä vielä nähnyt, suosittelen. Itse olen tämänkin jo muutaman kerran katsellut... Tiistaina katsoin muuten kirjastosta lainaamani espanjalaisen Alejandro Amenabarin ohjaaman Meri sisälläni. Aivan loistava, samanaikaisesti sekä surullinen että lohduttavan valoisa kertomus Ramonista joka sukellusonnettomuuden seurauksena neliraajahalvaantuu. Jo kolmekymmentä vuotta hänen maailmansa on ollut ikkunasta näkyvä meri, ainoa yhteys ulkomaailmaan. Ramon taistelee oikeudestaan päättää elämänsä arvokkaasti ja saa apua ja tukea kahdelta elämäänsä ajautuvalta naiselta. Pääosassa on loistava, komea ja upea espanjalasinäyttelijä Javier Bardem. Surullisesta aiheestaan huolimatta kannattaa katsoa, saa ajattelemaan elämää syvällisemmin ainakin hetken. Tämäkin on jo muutaman kerran katsottu, mutta hyvää jaksaa katsoa aina vaan uudestaan. On minulla hyllyssä elokuvia joiden vuorosanatkin osaan ulkoa :).

Kävin tänään kaupassa, koska jääkaappi huusi tyhjyyttään. Matkan varrella otin valokuvia sumuisista maisemista, ja huom nämä kuvat on otettu autossa istuen polvia rasittamatta!