perjantai 24. tammikuuta 2014

sisäpuuhia...

"Kissa ei ole vain eri laji, sen koko maailma on erilainen kuin koiran."
Leonard Michaels

Nyt on vähän tekemisen puute, tai oikeastaan ei löydy puuhaa joka jaksaisi innostaa. Takka on kuuma, pyykkiä on pesty, ruoka, no idea on jo, lukuvuorossa oleva kirja ei oikein iske, leffahyllyäkin katselin, ei mitään tähän päivään. Kaappeja voisi tietysti siivoilla mutta nyt ei sekään oikein huvita, liian kylmä lähteä minnekään kun autokin seisoo umpijäässä pihalla ja pihaulkoilu kissojen kanssa ei ihan näin kylmällä tunnu hyvälle idealle. Täällä siis kökötetään kissojen kanssa lämpimässä, leikitään, rapsutellaan, pusketaan ja välillä tietysti torkut (ainakin kissoille), menee kai se päivä näinkin.




14 kommenttia:

  1. Me emme ole kuin pistäytyneet tänään ulkona. Autoa lämmitettiin pitkään ja pääsin käymään postissa (lisämotivaatiota tuo siellä majaileva musta suloisuus) ja kaupassa. Ihan parasta on lojua kissan kanssa sohvalla ja lueskella tai katsella Areenaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen oli kyllä niin kylmä etten minäkään ulkoillut kuin kauppareissun autolla. Postin pikkuapulainen on varmasti suloisin koko suomessa. Kissat osaavat joutenolon, välillä on mukava ottaa mallia.

      Poista
  2. Tuollaisia päiviä vain on ja seuraavana päivänä voikin sitten olla ihan eri tahti ja vaikka kuinka paljon tekemistä. Vaikka se tekeminen olisi juuri samaa mikä edellisenä ei maistunut lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tänään onkin ollut toinen tahti, mutta siitä lisää huomenna.

      Poista
  3. Mainiot kuvat! Varsinkin ensimmäisessä kuvassa Nemo näyttää suloiselta pehmoeläimeltä ♥.
    Onneksi pakkanen vihdoinkin laski, hiphurraa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellaisiahan ne ovat, mamman pehmoja, Into nukkuu välillä kainalossani peiton alla kuin unilelu. Ei tosin kovin kauaa, taitaa tulla kuuma. Nyt on kyllä mukavammat ulkoiluilmat, mutta aurinko saisi paistaa ;))

      Poista
  4. Muhkeita karvamuksuja nuo teidänkin pojat ovat.
    Kyllä kelpaa kainaloon ottaa.

    Mulla on edelleenkin ongelmana lukea blogiasi tabletilta, jota nyt käytän netin selailuun. Harvoin tulen tähän läppärille. Mutta se varmaan johtuu mun jostain asetuksiata yms. Muita kyllä pystyn lukemaan.

    Nauti nyt kotona olemisesesta ja karvasten seurasta....voi olla että eroahdistus tulee kun työt alkavat.
    Minä menen taas Aslak-viikolle helmikuun lopulla...ja eron hetki pojista on haikea.,, ja nyt tietysti vielä enemmän Onnin vuoksi.
    Olen nyt saanut 2krt hyalgania polveen, tiistaina kolmannen kerran ..ja se auttaa kipuun. Polvi on pistospäivänä kipeäa...mutta tuntuu heti "voidellulta". Särky on minimissä ja pystyn konttaamaan yms. Olen saanut jo parina edellisnä vuonna tuon 3 krt/ viikon välein. nyt vielä kun Onnilla on kaikkea.
    Onnin vointi on nyt tosi hyvä, sokeriarvot ovat olleet normaalin rajoissa muutaman päivänja se huomaa kyllä pojasta. Toivomme että tilanne myös vakiintuisi.

    Hyvää alkavaa viikkoa teille , toivon että loppuviikolla ei tule hurjaa lumisadetta. Kevättähän tässä jo ootellaan, eikö ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo karvamuksut on niin kainaloon sopivia! Höh, et muuten ole ainoa sanonut ettei pysty tabletilta blogiani lukemaan, mistähän se johtuu, voisinkohan minä vaikutta asiaan? Kyllä tässä alkaa pikkuhiljaa jo kauhistuttamaan vaikka töihin onkin ikävä, kissat ja minä ollaan niin totuttu kokopäiväiseen yhdessäoloon. Hyvä kun polvesi saa apua pistoksista, minäkin joudun varmaan hakemaan kortisonipiikin tuohon laikkaamattomaan polveen, sen verran kipuilee. Koita nauttia aslakista ikävästä huolimatta, kyllä se mies kisuleista pitää hyvän huoilen kun olet poissa. Ihana kuulla että Onni voi hyvin <3. Mukavaa työviikkoa sinulle ja terveiset Onnille, Kaapolle ja Papulle minulta, Nemolta ja Intolta . Tervetuloa Kevät!

      Poista
    2. Kommentoin tähän, piti kokeilla tabletilla, eikä minulla kyllä ollut mitään ongelmia lukea Käpälämäen kuulumisia.

      Poista
  5. Heh heh mitä sekoilua tekstin kanssa !
    Yritä nyt ottaa selvää mun kirjoituksista. Meni vähän sekaisin lauseet...sori.

    VastaaPoista
  6. Ihanat kissat! Kantsis tehä tonne ylälaitaan oma sivu kissoille! Bloggerin hallintapaneli:sivut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania kissoja näytti olevan sullakin jokunen :)). Kantsis varmaan, mutta kun en osaa, tai no opettelemalla ja kokeilemalla varmaan onnistuiskin, kiitos vaan vinkistä. Jahka saan aikaseks....

      Poista